Joukkueen johtajan mietteitä

Taas on yksi, SKUL:n yhdeksäs kokonainen, jääkiekkokausi päätetty ja kaikki jännitämme miten Suomen kuulevien maajoukkueen käy omissa mm-kisoissa.

Kuurojen jääkiekon osalta kulunut kausi oli yksi kaikkien aikojen vilkkaimmista. Viittovat Leijonat-maajoukkue kokoontui ennen Sundsvallin Deaflympics-kisoja peräti viiteen yhteiseen valmennus- ja ottelutapahtumaan alkaen ihan syyskuun 2002 alkupäivistä. Tällöin osallistuttiin, ensimmäistä kertaa, kuulevien 2- ja 3-divisioonan joukkueiden syysturnauksiin Heinolassa ja Tarvasjoella. Marraskuussa kokoonnuttiin perinteisesti Vierumäelle, Suomen Jääkiekkoliiton sponsoroimalle olympiavalmennusleirille. Joulun jälkeen Ouluun pidettäväksi suunniteltu yhteinen leiri jouduttiin siirtämään Harjavaltaan Pitkäjärven vapaa-ajankeskukseen, joka osoittautui mainioksi leiripaikaksi. Pitkäjärvellä pidettiin sitten vielä ennen Sundsvalliin lähtöä viimeistelyleiri.

Kaiken kaikkiaan Deaf Lions joukkue harjoitteli ja pelasi jäällä yhdessä, vajaan kuuden kuukauden aikana noin 25 tuntia, josta otteluaikaa 26 erää. Harjoitusotteluita, joista osa kahden erän otteluita oli yhteensä 13 kpl. Tämä on kuurojen jääkiekossa tietysti paljon, mutta kun pelataan jo lähes 2-divisioona tasolla se on hyvin vähän. Keskimäärin 2-divisioonan seurajoukkue on yhdessä jäällä, harjoituksissa ja otteluissa, saman verran noin puolentoista kuukauden aikana.

Maajoukkueen tavoitteeksi oli asetettu mitali 15.Deaflympics-kisoista Sundsvallista. Tämä oli tietysti itsestään selvä tavoite kun edellisistä kisoista oli saatu pronssia ja sen jälkeen em-kultaa vuonna 2000 ja turnausvoitto kaudella 2001-2002. Moni kannattaja, ja pelaajakin toivoi selvästi kirkkaampaa mitalia, peräti kultaa Sundsvallista. Tämäkin olisi ollut mahdollisuuksien rajoissa, mutta töitä olisi tämän eteen pitänyt tehdä yhdessä ja yksilötasolla huomattavasti enemmän. Tämä tiedetään nyt kun nähtiin miten kävi.

On paljon vaikeampaa kohdata ja käsitellä paineet ja odotukset jotka joukkueeseen kohdistuvat kun on selvä ennakkoasetelma. Sellaista ei ollut edellisissä Sveitsin Deaflympics kisoissa. On myös muistettava että kaikki muutkin maat tekevät töitä ja tulevat paremmiksi. Deaflympics-kisat osoittivat että erityisesti Venäjä ja Saksa, mutta myös kaikki muut olivat parempia kuin viime kisoissa. Tätä taustaa vasten on arvioitava mennyt kausi ja tulokset.

Olisi edellyttänyt täysin nappi-suoritusta ja selvästi kurinalaisempaa, vähemmän rangaistuksia sisältävää peliä jotta olisimme yltäneet edes pronssimitaliin. Nyt ei näin ollut ja epäonneakin oli matkassa mm. kantavien pelaajien loukkaantumisten muodossa. Lopputulos oli kuitenkin neljänneksi paras maailmassa - ei mikään huono saavutus.

Syksyllä 2002 kirjoittaessani edelliset mietteeni muistutin siitä että kun jääkiekkotoiminnassa ollaan sillä tasolla, jolla Deaf Lions nyt on täytyy myös jokaisen pelaajan tehdä pitkäjänteistä ja määrätietoista työtä jotta siellä pysytään ja edelleen kehitytään. Tämä vaatii voimavaroja ja panoksia johon ei riitä pelkkä harrastekiekkoilu ja jonkun joukkueen harjoituksiin osallistuminen. Sundsvallin kisoihin valmistautumisessa, ja itse kisoissa tuli selvästi esiin se että ne pelaajat joilla oli seurajoukkueistaan taustalla runsaasti otteluaikaa ja –kokemusta pystyivät oman tasonsa mukaiseen, tai jopa sen ylittävään suoritukseen. Samalla nämä pelaajat jaksoivat pelata kaikki ottelut kovista kolhuista ja taklauksista huolimatta. Ottelussa vaadittavaa kovuutta ja kestävyyttä kehittyy vain riittävällä ottelukokemuksella.

Deaf Lions on pysynyt suurin piirtein sillä tasolla joka saavutettiin 1999-2000, joka sekin on hyvin kovan työn, ja ennen kaikkea vapaaehtois- ja yhteistyön tulos. Suurimman ansion ja samalla taakan tästä on minusta kantanut joukkueen päävalmentaja Tapio Rautalammi, joka on uhrannut varmasti satoja vapaaehtoistunteja ajastaan tehdessään työtä joukkueen puolesta ja valmistautuessaan yhteisiin tapahtumiin. Tapio on ollut seitsemän vuoden aikana korvaamaton takuumies sille että kuurojen jääkiekko on noussut tälle tasolle jossa se nyt on, ja myös pysynyt viimeiset kaudet tällä tasolla. Kun nyt Tapio luopuu, ainakin toistaiseksi, maajoukkueemme valmennustehtävästä on meillä todella kova paikka pysyä tällä tasolla. Haluan esittää Tapiolle suuren kiitoksen ja toivottaa kaikkea hyvää koko joukkueen puolesta uudessa valmennustehtävässään Saksan Oberligan Selber Wölf-joukkueessa.

Jääkiekkokausi päätettiin yhdessä 3 toukokuuta, jolloin Tikkurilassa järjestetyssä tilaisuudessa pelattiin jo perinteiseksi muodostunut kuurojen ITÄ-LÄNSI ottelu. Tällä kertaa LÄNSI voitti, ensimmäistä kertaa. Mukana pelaamassa oli yhteensä 30 pelaajaa joista 18 maajoukkueeseen kuuluvia. Maajoukkueen kuulumattomat pelaajat tekivät ottelussa ilahduttavasti kolmanneksen tehdyistä maaleista. Jos kiinnostusta ja innostusta riittää niin näyttäisi löytyvän myös uusia kykyjä maajoukkueeseen, tai vanhoja jotka voivat tehdä paluuta. Tällä kertaa joukkueet pelasivat kuurojen maajoukkueen, Deaf Lionsien pelipaidoissa ja paikalla oli myös reilusti yleisöä ja tukijoita. Kaikkiaan ilahduttava ja mukava tapahtuma.

Nuorelle joukkueellemme, jonka keski-ikä on 23,5 vuotta, mennyt kausi on minusta ollut hyvä. On saatu paljon kokemusta josta voidaan ottaa opiksi ja valmistautua entistä paremmin tuleviin uusiin koitoksiin. Vuoden 2004 kuurojen talvilajien EM-kisoihin Saksan Obersdorfissa, 15-21.2.2004 on jo päätetty osallistua. Vuonna 2007 järjestetään seuraavat, 16.Deaflympics talvikisat USA:n Salt Lake Cityn lähelllä olevassa Park City:ssä.

Sundsvallin kisat osoittivat myös että vaikka olemme tehneet edellisten kisojen jälkeen monella suunnalla määrätietoista työtä kuurojen jääkiekon kehittämiseksi on työtä edelleen jatkettava ja kehitettävä. Erityisesti Venäjän ja Saksan joukkueet ovat kehittyneet, mutta kaikki joukkueet ovat parempia kuin neljä vuotta sitten. Jotta eurooppalainen kuurojen jääkiekko, myös muualla kuin Venäjällä, pysyisi samalla tasolla kuin Pohjois-Amerikassa on meidän yhdistettävä voimamme ja panostettava myös juniorityöhön. Sekä USA:ssa että Kanadassa järjestetään vuosittain kesäisin yhteiset leirit kuuroille nuorille kiekkoilijoille jotka muutoin pelaavat kuulevien joukkueissa kotipaikkakunnillaan.

Kisojen aikana heräsi ajatus että voisimme kokeilla 14-18-vuotiaille kuuroille kiekkoilijoille järjestettävää eurooppalaista yhteistä valmennusleiriä. Suomi voisi toimia tällaisen leirin ensimmäisenä järjestäjänä esimerkiksi kesällä 2004. SKUL:n jääkiekkojaosto onkin lähtenyt viemään tätä asiaa eteenpäin selvittämällä mahdollista kiinnostusta osallistumiseen ja löytääkseen leirille rahoitusta. Asiasta on tehtävä päätöksiä tänä syksynä jos halutaan leirin järjestyvän kesällä 2004.

Kuten kirjoitin viime syksynä niin minusta tulevaisuus näyttää valoisalta. Tämä kuitenkin edellyttää jatkuvaa aktiivista työtä, niin pelaajien kuin muidenkin toimesta, tämän kuurojen ainoan talviolympialaisten joukkuelajin hyväksi. Ei vain Suomessa vaan ennenkaikkea Eurooppalaisella tasolla.

Kustu