EM-Futsal 6.-14.12.2018 Tampere – Tiedote 13.12. / Naiset

PIPSOILLE TAPPIO RANSKAA VASTAAN VIIMEISESSÄ PELISSÄÄN 2-7 (1-4)

Suomen naisjoukkue, Pipsat, kohtasivat tänään alemman sarjan viimeisessä ottelussaan Ranskan. Ottelun panoksena olivat sijat 9 – 10. Suomen lopulliseksi sijoitukseksi tuli siis 10.
Pipsat olivat jo kohdanneet ranskattaret aiemmin alkusarjassa 8.12., jolloin peli päättyi tasan 6-6.

Jälleen ottelun alku oli Suomelle enemmän kuin haasteellinen. Ranska iski ensi hyökkäyksensä jälkitilanteesta 0-1 kun vain puolisen minuuttia oli pelattu. Gallialaiset hallitsivat peliä käytännössä alusta loppuun. Kolmannella minuutilla oikeasta laidasta, 15 metristä, tarkka sijoitus vasempaan takanurkkaan, taululla luvut 0-2.

Kuuden peliminuutin kohdalla Pipsat iskivät kavennusmaalin Emma Hagbergin keskeltä rangaistusviivan tuntumasta ampuman muulinpotkun myötä.

10 minuutin kohdalla Ranska pääsi vielä rauhassa laukomaan vasempaan takanurkkaan. Maalivahti Pipsa Hakala oli tilanteessa voimaton. Pelitilanne 1-3.

Edelleen Ranskan hallintaa. Suomen trio, Nyström-Hagberg-Viljanmaa, väläytteli aika ajoin – kuten muissakin Pipsojen otteluissa koko turnauksen aikana. Toki väläytteleminenkään ei olisi mahdollista ilman muita pelaajia – joukkuetta. Pari minuuttia ennen puoliaikaa Ranska ehti kasvattamaan eroksi 1-4 upean sommitelman jälkeen.
Selkeästi oli havaittavissa molemmilta joukkueilta väsymystä, eikä ihme, ovathan joukkueet tahkonneet kahdeksassa päivässä viisi peliä.

Toisen puoliajan ensimmäiset 10 minuuttia vaikutti lähinnä pelailulta mutta peli kuitenkin oli edelleen Ranskan hallinnassa. Hakalalla riitti valitettavan paljon töitä edelleen.

31.minuutilla Ranska lisäsi maalisaldoaan 1-5:ksi. Tästä huolimatta Helmi Viljanmaa pääsi Ranskan puolustusvirheen myötä loistamaan liki maalin edestä iskemällä kavennukseksi 2-5.
Toivoa kesti vain hetkeksi, sillä kohta pian ranskalaispelaaja jätettiin rauhassa kuljettamaan oikealta laidalta ja laukomaan tarkasti vasempaan takanurkkaan luvuiksi 2-6 kun peliaikaa oli jäljellä runsaat 9 minuuttia.

Suomen kapteeni Charlotte Fagerström vaikutti olevan Pipsojen päivän energisin pelaaja. Toki muutkin yrittivät minkä jaksoivat.

Ranskattaret ahnehtivat vielä kerran ennen loppuvihellystä laukomalla tarkan sijoituslaukauksen 10 metristä Hakalan taakse, 2-7. Peliaikaa oli vielä jäljellä runsaat kaksi minuuttia ja se oli lähinnä muodollisuus puolin toisin. Upea turnaus joka tapauksessa Pipsoilta.

Ottelun tuomarinelikkona toimivat Goncalo (POR) – Cimpoesu (IRL) – Van Hymus (ENG) – Tschopp (SUI)

 

Julkaistu 13.12.2018.