|
SKUL:N HALLITUKSEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJASTA 5 POIMITTUA (2.10. JA 3.10.):
- Todettiin liiton toiminnallisen ja taloudellisen tilanteen olevan kohtuullinen. Talouden osalta tilinpäätös tulee olemaan miinusmerkkinen johtuen jääkiekkoilun MM- ja Deaflympics-kisojen matkakustannuksien suuruudesta. Tilanne on kuitenkin ollut odoteltavissa ja hallinnassa.
- Todettiin että Suomi on ilmoittanut ICSD:n kongressissa hakevansa vuoden 2013 jääkiekkoilun ja curlingin MM-kisoja. Virallinen päätös kisapaikkavalinnasta tehdään vuoden 2011 kongressissa Slovakiassa.
- Todettiin seniorileirien toteutuneen Vierumäellä 20.-23.9. ja 27.-30.9. Molemmille leireille osallistui 12-13 senioria.
- Päätettiin anoa opetusministeriöltä projekti-avustusta 210 000 euroa kolmivuotiseen senioriprojektiin 2010-2013. Päätös saadaan tammikuun loppupuolella.
- Päätettiin anoa opetusministeriöltä kohdeavustusta 20 000 euroa seurojen ja lajijaostojen aktivointi-projektiin vuodelle 2010.
- Todettiin Pohjois- ja Baltian maiden urheiluseuroille tarkoitetun urheilufestivaalin järjestämisajankohta 5.-10.7.2010 edelleen voimassaolevaksi. Festivaaleille odotetaan 500 -600 osallistujaa. Odotellaan vielä avustuspäätöksiä ministeriöstä, Ahvenanmaan maakuntahallitukselta ja Maarianhaminan kaupungin osalta.
- Todettiin ja hyväksyttiin kunto- ja terveysliikuntajaosto KUTELIn esitys SKUL:n Talvipäivien järjestämisestä Ellivuorella 30.-31.1.2010. Ilmoittautumiset tulee tehdä viimeistään 14.12. jolloin päätetään lopullisesti Talvipäivien järjestämisestä.
- Jussi Raisio edustaa liittoa Kuopion kuurojenyhdistyksen 100 v. juhlissa 24.10.
- Todettiin urheiluruudun yhteydenotto palaverin järjestämiseksi YLE:ssä 28.10.
- Todettiin Satu Lintulan ja toiminnanjohtajan olleen haastateltavina MTV3 Huomenta Suomi-ohjelmassa.
- Päätettiin asettaa liiton jääkiekkojoukkueen MM-edustus sekä Deaflympics-kultapari ehdokkaaksi Suomen vuoden parhaat urheilijat ja - urheiluteko kategorioihin 11.1.2010 pidettävässä urheilugaala-tapahtumassa.
- SKUL tulee esittämään ehdokkaansa myös maamme itsenäisyyspäivän juhliin 6.12.2009
|