Skul.org Skul.org Etusivu Webmail Tapahtumakalenteri Sivustokartta
   
SKUL:N SEURASEMINAARIN PÖYTÄKIRJA 2005
 
Aika 16.4.2005 klo 12.00
Paikka Hotelli Haaga Inn, Helsinki
Kutsutut SKUL:n jäsenseurat
 
1) SEMINAARIN AVAUS
Puheenjohtaja Jussi Raisio avasi seuraseminaarin toivottamalla kaikki läsnäolijat tervetulleiksi. Lisäksi tarkasteltiin päivän ohjelma. Heron varapuheenjohtaja Tomas Uusimäki toivotti liittokokousisäntänä kaikki edustajat tervetulleiksi Helsinkiin.
 
2) LÄSNÄOLEVIEN SEUROJEN TOTEAMINEN
Todettiin olevan läsnä 12 jäsenseuraa 21 edustajalla.
 
3) SEMINAARIN TOIMIHENKILÖIDEN VALINTA
Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jussi Raisio ja sihteeriksi Pentti Virtanen.
 
4) JÄSENMAKSUT JA LIITTOKOKOUSEDUSTUS
Seuraseminaarin varsinaisen esityslistan lisäksi päätettiin kohta 4. keskustella perinpohjaisesti SKUL:lle suoritettavasta jäsenmaksuista ja edustuskelpoisuudesta.
 
Pitkän keskustelun jälkeen päätettiin, että ne seurat jotka ovat maksaneet jäsenmaksunsa vuoden 2003 toimintakertomuksessa olleen jäsenlukumäärän mukaisesti liitolle, ovat äänioikeutettuja varsinaisessa liittokokouksessa. Edelleen päätettiin joustaa Heron, LKU:n ja Vantaan osalta siten, että nämä viime mainitut seurat saavat äänioikeuden liittokokouksessa. Kyseiset seurat maksoivat jäsen- maksunsa vuoden 2005 alussa.
 
Muille maksamatta jättäneille seuroille ei myönnetty äänioikeutta.
 
Hyvässä yhteishengessä todettiin, että uusi jäsenmaksusysteemi ei ole vielä kaikille tuttua ja että jatkossa noudatetaan tarkasti yhteisesti sovittuja menetelmiä ilman poikkeuksia tai joustamisia.
 
4) PUHEENJOHTAJAN KATSAUS
Puheenjohtaja katsasti liiton nykytilanteen toteamalla kuluneen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä olleen runsaasti toimintaa. Deaflympics-kisat pidettiin tammi- kuun alussa Melbournessa, SKUL:n järjestämä kuulovammaisjärjestöjen ja kuulovammaisten koulujen yhteistyöseminaari pidettiin maaliskuussa Vierumäellä, huippu- urheiluseminaari pidettiin huhtikuun alussa. Edellä mainittujen tapahtumien annit olivat liitolle rohkaisevat ja myönteiset. Lisäksi puheenjohtaja totesi kuluvan vuoden syksyn toiminnan olevan erittäin vilkas. Syksyn tapahtumista tarkemmin seloste- taan seuraseminaarin muut asiat- kohdassa.
 
5) VUODEN 2004 TOIMINTAKERTOMUS
Tarkastettiin ja hyväksyttiin yksinmielisesti pienin muutoksin. Sivu 13. Hero voitti pronssia, ei Ryhti. Salibandyn pistepörssin voittaja oli Marko Vuoriheimo, ei Marko Liimatainen. Lisäksi samalla sivulla(13.) nimi Mika Liimatainen on väärin, oikea etunimi on Marko. Lisäksi toivottiin, että jatkossa toimintakertomuksessa olevien eri jaostojen raporttien laatijoiden nimet mainitaan erikseen.
 
6) VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS
Hyväksyttiin sellaisenaan päätettäväksi liittokokoukselle.
 
7) VUODEN 2006 TOIMINTASUUNNITELMA
Hyväksyttiin sellaisenaan päätettäväksi liittokokoukselle. Lisäksi toiminnanjohtaja selosti toimintasuunnitelmien olevan periaatteessa vain runko ensi vuoden toimin- nalle riippuen käytettävissä olevissa rahoituksesta.
 
8) VUODEN 2006 TALOUSARVIO
Hyväksyttiin päätettäväksi liittokokoukselle. Talousarvion periaatteet ovat samat kuin toimintasuunnitelmassakin. Talousarviot tarkastetaan aina opetusministeriön myöntämän toiminta-avustuksen määrän mukaisesti.
 
9) VUODEN 2006 KILPAILU- JA TOIMINTAKALENTERI
Tarkastettiin kilpailu - ja toimintakalenteri v. 2006 - 2008 liittokokouslehden, sivun 38 mukaisesti.
 
10) VUODEN 2007 MESTARUUSKILPAILUJEN MYÖNTÄMINEN
Käsiteltiin kohta 9.
 
11) ESITYKSET LIITTOKOKOUKSELLE
Todettiin ettei varsinaisia esityksiä ole liittokokoukselle käsiteltäväksi. Edelleen todettiin, että Oulun Ryhti ja Tampereen Kuurot Urheilijat olivat jättäneet hallituk- selle esityksiä liittokokoukselle, mutta hallitus katsoi esitykset tarkoituksenmukaisemattomiksi koska kyseisistä asioista on jo päätetty tai sopivat paremmin jaostojen käsiteltäväksi. Näitä asioita olivat mm. salibandymaajoukkueleirien pitopaikat. Myös toivottiin nuorille järjestettävän urheiluleirejä, mutta hallitus oli jo päättänyt näistä leireistä. Syksyllä pidetään siis kaksi nuorten urheiluleiriä ja nuorten huippu-urheilu seminaari.
 
12) MUUT ASIAT
Todettiin hallituksen jäsenten vaaliehdokkaat sunnuntain liittokokoukselle. Lisäksi järjestettiin haastattelutilaisuus kyseisille ehdokkaille. Ehdokkaiksi ilmoittautuivat seuraavat henkilöt: Pentti Virtanen, Heli Romu, Jyrki Vainio ja Tero Suominen.
 
Hallituksen toimeksiantamana toiminnanjohtaja tiedotti läsnäoleville hallituksen viimekokouksen tuoreista päätöksistä ja syksyn tapahtumista seuraavasti:
 
-Kesäkuun 12.-19. järjestetään nuorten urheiluleiri Tanhuvaarassa yhteistyönä Kuuro- jen Liiton kanssa. Leirille on ilmoittautunut 28 lasta.
 
-Syyskuun 16.-18. järjestetään nuorille, huippu-urheilutoiminnasta kiinnostuneille seminaari Ellivuorella, Vammalassa. Seminaarin kohderyhmänä ovat 15-22 - vuotiaat nuoret.
 
-Syyskuun 23.-25.järjestetään SKUL:n jäsenseurojen ja lajijaostojen neuvottelupäivät Ellivuorella.
 
-Syyskuun 30. - 2.10 järjestetään nuorten urheiluleiriviikonloppu 15-22-vuotiaille nuorille Varalan Urheiluopistolla. Urheiluleirin teemana tulee olemaan palloilulajit.
 
-Lokakuun 28.-30. järjestetään naisten kuntoremonttileiri kaiken ikäisille naisille Pajulahden urheiluopistolla.
 
-Marraskuun 4.-6. järjestetään toinen nuorten urheiluleiri Vierumäen urheilu- opistossa. Leirin teemana eri yksilölajit.
 
-Edellä mainituista tapahtumista tullaan tiedottamaan tarkemmin liiton kotisivuilla ja seuroille lähetetään tiedotteet myös postitse elokuun alussa.
 
-Päätettiin yksinmielisesti, että SKUL:n hallituksen tulisi jatkossakin pitää vuoden parhaat urheilijat gaala-tapahtuma. Emmi Ruukki ja Tero Suominen ilmoittautuivat mukaan tapahtuman järjestelijöiksi.
 
-Lisäksi toiminta-ohjelmassa on mm. hallituksen jäsenten ja työntekijöiden yhteiset strategiapäivät.
 
-Todettiin liiton hallituksen periaatepäätös multimedia-projektin käynnistämisestä. Projektin tarkoituksena on kehittää liiton tiedotustoimintaa ja nostaa SKUL:n imagoa. 
 
Odotellaan opetusministeriön lopullista päätöstä tukea ko. projektia. Tavoitteena on saada dvd-romille koko liiton toiminnan kokonaisuus esitellyksi. Lisäksi vastaava työ siirretään liiton kotisivuille julkaistavaksi.
 
-Puheenjohtaja onnitteli Helsingin Heroa vuoden parhaan urheiluseuran tittelin saannista erillisellä diplomilla ja 500 euron toiminta-avustuksella.
 
-Jatkossa liitto kustantaa taloudellisten mahdollisuuksien mukaan yhden liittokokous-edustajan matkakustannukset yleisen kulkuneuvojen mukaisesti mikäli edustaja on läsnä molemmissa tapahtumissa eli seuraseminaarissa ja liittokokouksessa. 
 
13) SEURASEMINAARIN PÄÄTÖS
Puheenjohtaja Jussi Raisio päätti seuraseminaarin klo 14.33 kiittämällä läsnäolijoita hyvästä yhteistyöstä. Päätettiin pitää välittömästi seuraseminaarin jälkeen ns. avoin keskustelutilaisuus liiton toiminnasta.
 
Etusivu  |  Palaute  |  Yhteystiedot  |  Linkit
Copyright © Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry