![]() |
|||||
|
SKUL:N 89. TOIMINTAVUODEN NÄKYMISTÄ
Vuoden ensimmäinen neljännes alkaa lähestyä ja kevään merkit ovat ovella. Konkreettisin todiste kevään tulosta onkin käsissänne oleva vuoden ensimmäinen lehtinumeromme räntäsateiden lisäksi.
SKUL:n vuoden ensimmäinen neljännes on perinteisesti jännittävää ja mielenkiintoista aikaa jolloin odotellaan opetusministeriön valtionapu ja muita kohdeavustuspäätöksiä jotka vaikuttavat välittömästi liiton toimintaedellytyksiin. Liike-elämässä ja erityisesti pörssiyhtiöissä puhutaan paljon ns. kvartaalitaloudesta jossa analysoidaan ja raportoidaan julkisesti kyseisen yrityksen taloudellista tilaa ja tulevia näkymiä aina neljännesvuosittain. SKUL on toki yleishyödyllinen liikuntajärjestö mutta humoristisesti ajatellen SKUL elää myös - varsinkin vuoden ensimmäisen neljänneksen kvartaalitalouden merkeissä. Myönnettävä ja valitettavaa on, ettei todellakaan käy kateeksi maailman liike-elämän nykytilan haasteita jotka koskettavat jokaista kansalaista enemmän tai vähemmän. Tämä asia tulee myös ottaa huomioon järjestötoiminnassa.
Opetusministeriö myönsi liitolle 290 000 euron toiminta-avustuksen kuluvan vuoden toimintaan. Summaa on pidettävä hyvin kohtuullisena ajatellen viime vuoden 220 000 euron avustusta. Verrattaessa muihin liikunta-alan urheilujärjestöihin, SKUL:n toiminta-avustus on suhteellisesti kasvanut muita järjestöjä enemmän ja nykyisin liitto onkin toiminta-avustussummaa tarkastellen keskisuuri urheilujärjestö. Uutuutena opetusministeriön valtionapupäätöksissä on , ettei erillisiä kansainvälisiä matka-avustuksia enää myönnetä vaan ne sisällytetään varsinaiseen toiminta-avustukseen. Liikuntajärjestöt päättävät itsenäisemmin toimintansa arvoista ja rahankäytöstä kuin aiemmin. Olympiavuosina liiton taloudellinen tilanne tulee olemaan jatkossakin haastava, mutta välivuosina toimintaedellytykset ja mahdollisuudet ovat selkeästi aiempaa suuremmat.
Kuluvana vuonna järjestetään poikkeuksellisesti kahdet suuret arvokisat johon Suomi on myös ilmoittautunut. Jääkiekkoilun ja Curlingin MM-kisat pidetään 12.-18.4 Winnipegissä, Kanadassa ja kesäolympialaiset Taipeissa 5.-15.9. Näille edustusmatkoille lähtee kaikkiaan yli 60 henkilöä. Nämä matkakustannukset eivät voi olla vaikuttamatta liiton taloudelliseen ja toiminnalliseen tilanteeseen tänä vuonna. Kilpailutoiminnan jatkuvuus ja aktiivisuus on tärkeä osa liiton toimintaa edelleenkin.
Liiton perustoiminnot pysyvät ennallaan ja toimintavuosi tulee olemaan vähintään yhtä vilkas kuin viime vuonna. Kuluvan vuoden uutuutena liitto tarjoaa liikunta- ja terveyspalveluja myös senioreille järjestämällä neljä erillistä liikuntaleiriä tälle kohderyhmälle. Todettakoon vielä, että OPM myönsi liitolle taloudellista tukea myös senioritoiminnan ja NBDSF toiminnan kehittämiseen.
Nuorten ja naisten urheiluleirit toteutuvat perinteiseen tapaan kuten aiempina vuosina. Uutuutena liitto järjestää myös SKUL Junior Games -yleisurheilutapahtuman Tampereella 17.3 kuulovammaisten koulujen ylä ja ala-asteen oppilaille. Tiedotustoiminnan osalta kehitellään yhteistyömuotoja Kuurojenurheilu.comin sivuston kanssa.
Näine liiton kuulumisineen lehden toimituskunta toivottaa Teille, arvoisa lukija, positiivista ja liikunnallista kevättä vallitsevasta taloudellisesta tilasta huolimatta - tai juuri siksi!
Juha-Matti Aaltonen
toiminnanjohtaja
|
||||
| Etusivu | Palaute | Yhteystiedot | Linkit | |||||
| Copyright © Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry | |||||