Skul.org Skul.org Etusivu Webmail Tapahtumakalenteri Sivustokartta
   
POSITIIVISIA SIGNAALEJA SKUL:N TOIMINNALLE 
 
Vuosi 2007 on alkanut kuurojen urheilun ja liikunnan toimialalla suotuisasti. Toivottavasti vuoden lopullakin tunnelmat ovat yhtä positiiviset!
 
 * Edessänne on vuoden ensimmäinen Kuurojen Urheilulehtinumero. Tämä lehti on muuten ilmestynyt nykymuodossaan kunnioitettavat 10 vuotta! Suurkiitos tästä kuuluu erityisesti Pentti Virtaselle lehden teon osalta ja Tele 2000 nimiselle yritykselle mm. lehden kustantajan roolissa ja painatustyön osalta.
 
 Opetusministeriö (opm) on myöntänyt SKUL:lle 18 000 euron korotuksen kuluvan vuoden toimintaan. Toiminta-avustuksen suuruus on tälle vuodelle siis 200 000 euroa.
 
 Opm myönsi tälle vuodelle 20 000 euron kehittämisavustuksen liiton naisten, keski-ikäisten ja nuorten toiminnan kehittämiseen.
 
 Erittäin positiivinen uutinen oli myös opm:n myönteinen suhtautuminen SKUL:n huippu-urheilutoimintaan. Opm tarkisti Suomen edustusjoukkueen matka-avustuksen suuruutta Deaflympialaisiin, Salt Lake Cityyn, osallistumista varten 20 000 eurosta 60 000 euroon. Ilman tätä tarkistusta liitto olisi joutunut kustantamaan olympiamatkan toiminta-avustusvaroistaan kohtuuttomasti.
 
 Pohjois- ja Baltianmaiden urheilutoiminnan (NBDSF) kehittämiselle myönnettiin 15 000 euroa kuluvalle vuodelle. Suomi toimii NBDSF:n puheenjohtajamaana viimeistä vuotta.
 
 Yhteenvetona näille SKUL:lle myönnetyille avustuksille voidaan todeta, että liiton toiminta on valtiovallan näkökulmasta ollut laadullisesti tarkoituksen ja odotusten mukaista. Tärkeää on myös, että opm:n positiivinen suhtautuminen liiton toimintaan antaa myös liiton hallitukselle ja työntekijöille energiaa ja motivaatiota työhönsä palvella maamme viittomakielisiä ja muita kuulovammaisia entistä tehokkaammin.
 
 Urheilurintamalla Suomi saavutti ilahduttavasti kolme mitalia Deaflympialaisista, Salt Lake Citystä viime helmikuun alussa. Mikko Kotila uusi lumikourun (half pipe) kultamitalinsa Sundsvallista 2003. Cecilia Hanhikoski löi lähes kaikki ällikällä saavuttamalla kaksi mitalia lumilautailun pujottelulajeissa. Suomen jääkiekkojoukkue sijoittui neljänneksi. Mikäli USA olisi voitettu, Suomi olisi saavuttanut olympiakultaa. Hyvin marginaaliset olivat siis piste-erot kärkimaiden kesken. Kisojen näytöslajina olleessa Curlingissa, Suomen miehet sijoittuivat viidenneksi. Mielenkiintoisena havaintona, koko Suomen edustusjoukkue saavutti kaikki sijat ensimmäisestä viidenteen 1.-2.-3.-4.-5.
 
 Tämä vuosi tulee olemaan SKUL:n toiminnan osalta melko samanlainen kuin viime vuosi. Liitto järjestää siis tänäkin vuonna mm.kuntoliikuntaleirejä naisille, valmennusleirejä, nuorisoleirejä, yhteistyöseminaarin jäsenseuroille/lajijaostoille. Osallistumme eri kansainvälisiin kilpailuihin, mm. NBDSF-keilailuihin, EM-rantalentopalloiluun, NBDSF-suunnistuskilpailuihin ja EM-paineihin. Kaksivuotinen multimediaprojekti saadaan myös kevään aikana päätökseen. Tarkoituksena on lisätä liiton tunnettuutta erityisesti tärkeimpiin sidosryhmiinsä. Lehtitoiminta toivon mukaan jatkuu, liiton kotisivuja päivitellään, NBDSF:n toimintaa kehitellään sekä paljon muuta?
 
 
Tiedotusterveisin,
 
 Juha-Matti Aaltonen
 
 toiminnanjohtaja
 
Etusivu  |  Palaute  |  Yhteystiedot  |  Linkit
Copyright © Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry