Skul.org Skul.org Etusivu Webmail Tapahtumakalenteri Sivustokartta
   
POHDINTAA 
 
SKUL:n toimintaa taloudelliselta näkökulmalta tarkastellessa tulee selkeästi esille liiton lähes täydellinen riippuvuus opetusministeriön myöntämistä avustuksista. Tämä on omalta osaltaan huolestuttavaa. Toki liitolla on myös omaa varainhankintatoimintaa. Viime vuonna liiton tuottojäämän tulos oli n. 15 000 euroa. Tulos on melko tyydyttävä.
 
Liiton toiminnan kehittämisen kannalta taloudelliset resurssit ja raamit ovat kuitenkin ne avaintekijät, jotka vaikuttavat liiton toiminnallisiin tavoitteisiin ja toiminnan laatuun.
 
Periaatteessa toimintasuunnitelman laadinta on hakuammuntaa siihen asti kunnes määrärahapäätökset ovat liiton hallituksen tiedossa. Yleensä määrärahapäätökset saadaan joka vuonna helmikuun loppuun mennessä. Näin ollen on haasteellinen tehtävä laatia realistisia lyhyen tai keskipitkän aikavälin toimintasuunnitelmia ja tavoitteita liiton toiminnan kehittämiseksi. Tavoitteiden ei luonnollisestikaan ole välttämättä toteuduttava, vaan suunnitelma on kuin punainen lanka, joka johtaa liiton toimintaa. 
 
SKUL:n tulee perinpohjaisesti tutkia muitakin rahoituslähteitä. Lähinnä Sosiaali- ja Terveysministeriö,
 
Raha-automaattiyhdistys ja EU-hankeanomukset vaikuttavat olevan realistisimmat rahoituslähteet - varsinkin kunto- ja terveysliikuntatoimintaa kehittäessä. Tulee muistaa, että kaikilla projekteilla on oltava kuitenkin omarahoitusosuus ja projektit ovat määräaikaisia. 
 
Liiton toiminnallisia tavoitteita suunnitellessa tulee vakavasti pohtia perinteisen kilpaurheilutoiminnan, nuorisoliikunnan ja kuntoliikuntatoiminnan välisiä taloudellisia suhteita aiempaa enemmän.
 
Edelleen on hyvä muistaa viime vuoden toimintasuunnitelmassa mainittu pohdinta-osio.
 
Liiton toiminnallisia arvoja tulee entistä kriittisemmin arvioida. Erityisen tärkeää on selvittää liitolle itselleen myös, mitä toiminnaltamme haluamme ja mihin hallinto ja jäsenseurat voivan aidosti sitoutua.
 
Toiminnan laatu, miten saada hallintokeskeisyys ulottumaan kentän tasolle nykyisten määrärahojen puitteissa on myös haasteellinen tehtävä.
 
Ikääntyvien kuurojen ja muiden kuulovammaisryhmien osuus lisääntyy voimakkaasti liiton toimintakenttää tarkasteltaessa. SKUL:n tulee luoda selkeämpi strategia eri yhteistyömahdollisuuksista kuulovammaisten koulujen ja muiden kuulovammaisjärjestöjen kanssa.
 
Implantoitujen kuulovammaisten lukumäärä kasvaa maassamme voimakkaasti. Käytännössä lähes kaikki kuulovammaiset leikki-ikäiset lapset tulevat saamaan sisäkorvaistutteen ja näistä lapsista ei välttämättä tule viittomakielentaitoisia. SKUL:n tulee erityisesti pohtia miten markkinoida ja palvella myös tätä kohderyhmää tasa-arvoisesti viittomakielisten kanssa.
 
Edellä mainitut haasteet ovat keskeisiä kysymyksiä liiton toiminnassa juuri nyt eikä huomenna.
 
Etusivu  |  Palaute  |  Yhteystiedot  |  Linkit
Copyright © Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry