NBDSF

NBDSFNBDSF on Pohjoismaiden ja Baltian maiden kuurojen urheilutoiminnan kattojärjestö. Se järjestää Pohjois- ja Baltian maiden mestaruuskilpailuja kuuroille urheilijoille liiton hallituksen hyväksymissä lajeissa.

NBDSF koostuu Norjan, Ruotsin, Suomen, Islannin, Tanskan, Viron, Latvian ja Liettuan kansallisista kuurojen urheiluliitoista.
Liiton tavoite on yhteistyön edistäminen Pohjois- ja Baltian maiden kuurojen urheiluliittojen välillä ja myös niiden toiminnan tukeminen.

Pohjoismainen Kuuromykkäin Urheiluliitto perustettiin 5.8.1912 ja jäseniä olivat vain pohjoismaat. Vuonna 1952 nimeksi muutettiin Pohjoismaiden Kuurojen Urheiluliitto. Baltian maat Viro, Liettua ja Latvia liittyivät jäseniksi 1998 ja uudeksi nimeksi vahvistettiin Pohjois- ja Baltian maiden Kuurojen Urheiluliitto.
Liitto on ainutlaatuinen siinä, että se aloitti toimintansa jo ennen kuin kaikissa sen jäsenmaissa oli perustettu kansallinen kuurojen urheiluliitto.

NBDSF on yhteistyöjärjestö, joka toimii Pohjoismaiden ja Baltian maiden kesken ICSD:n ja EDSO:n tavoitteiden mukaisesti. Kukin maa vastaa itse osallistumisestaan Deaflympics-kisoihin.

Suomalaisurheilijat NBDSF:n kisoissa:

Edustusurheilijat PBM-kisoihin valitsee SKUL:n hallitus lajijaoston tekemän ehdotuksen ja urheilijoiden tulosten perusteella.
Voidakseen edustaa Suomen Kuurojen Urheiluliittoa ulkomailla, edustusurheilijan tulee olla SKUL:n jäsenseuran jäsen, vaikka hänellä ei olisikaan suoraa tarvetta olla jäsen.

Voidakseen osallistua kansainvälisiin kisoihin kilpailijoilla tulee olla vähintään 55 dB:n kuulonalenema paremmassa korvassa.

 

 

Julkaistu 17.2.2016.