Cecilia Hanhikoski


Salt Lake Cityssä ensimmäinen mitali oli hopeaa. Hämmästyin, koska en odottanut mitään. Toisesta kisasta sain pronssia. Se tuntui jo selvältä jutulta, ymmärsin sen paremmin ja osasin iloita enemmän.

Ensimmäiset kansainväliset kuurojen arvokisani olivat Deaflympicit. Deaflympicit tuntuivat suurelta. Mutta en osannut kuvitella mitään, koska en tiennyt mitä siellä olisi. Tiesin tason Sundsvallin perusteella, mutta en itse ollut siellä. Oli vaikea sanoa, kuinka pärjäisin. Päätin yrittää parhaani. Paikalla hoksasin millaista siellä oli. Kisat olivat mahtavat. Deaflympiceihin treenasin kolme viikkoa Rukalla. Silloin ei ollut vapaa-aikaa, enkä tavannut kavereita. Aikaa meni paljon. Mutta jos todella rakastaa lajia, niin on tehtävä uhrauksia. Toisaalta se antaa paljon.

Piti treenata jatkuvasti kovaa. Määrä riippui ajasta, opinnoista ja valmentajan ajasta. Muut menot vaikuttivat myös. Kesäisin on erilaiset kuin talvella. Treenaan myös muita lajeja. Kesällä harjoittelen lenkkeilyä, pyöräilyä, rullaluistelua, trampoliinilla hyppelyä, vesijuoksua, kuntopiiriä ja muita lajeja. Ne tukevat lumilautailua. Lautailla voi vain talvella, niin kesällä pitää kuntoa ylläpitää muuten. Kestävyys on sitten parempi. Muiden lajien treenaaminen auttaa.

Aloitin lajin viime talvena. Oli selvää, että osallistun myös kuulevien kisoihin. Olin mukana Suomen Cupissa ja SM-kisoissa. SM-kisoissa olin neljäs suurpujottelussa ja viides paripujottelussa.

Lumilautailusta kiinnostuneille kuuroille haluaisin sanoa, että Suomessa on hyvät mahdollisuudet harrastaa lajia. Tarvitaan valmentaja ja seura. Suomessa kuulevia lumilautailijoita on vähän. On hyvät mahdollisuudet saavuttaa sama taso, jos todella haluaa panostaa. Suosittelen nuorille ja aikuisillekin, että panostakaa ja uhratkaa aikaa. Urheilu on sitä, että panostaa johonkin ja treenaa. Sitä kautta saa palkinnon.

Julkaistu 23.10.2014 ja muokattu viimeksi 24.10.2014.