09.06.2009
 
                                                                                    MUISTIO
 
 
POHJOIS- JA BALTIANMAIDEN URHEILUJÄRJESTÖN, NBDSF, WORKSHOP RYMÄTTYLÄSSÄ, SUOMESSA 6.6.2009
 
Tausta
 Workshopin tavoitteena ja tarkoituksena oli katsastaa NBDSF:n jäsenmaiden oma nykytilanne, tarkastella NBDSF:n kokonaistoimintaa SWOT- analyysin muodossa, valmistella ensi vuoden urheilufestivaaleja, laatia NBDSF:n toimintasuunnitelma 2010 - 2012, ja keskustella ICSD:n tulevasta kongressista Taipeissa syyskuussa 2009.
 
Edellä mainitut tavoitteet saatiin workshopissa toteutettua suunnitelmien mukaisesti. Tähän muistioon on laadittu keskeisimmät asiat.  
Suomi vastasi workshopin ohjelmasta, vetämisestä ja rahoituksesta. 
 
Muistion liitteenä seuraa workshopin osanottajien nimilista sähköpostiosoitteineen, NBDSF:n SWOT ja toimintasuunnitelma 2010 - 2012.
 
 
NBDSF- jäsenmaiden  nykytilanne
 Jokaisen jäsenmaan edustaja selosti oman maansa urheiluliiton nykytilanteen. Kaksi vuotta sitten pidetyssä NBDSF:n kokouksessa poissaolevat maat, Norja ja Liettua olivat tällä kertaa läsnä, mutta vastaavasti Latvian ja Islannin edustajat olivat poissa. 
 
Verrattaessa edelliseen workshopiin, jäsenmaiden toiminnallinen tilanne ei ollut oleellisesti muuttunut. Norja raportoi omasta yhteistyöstään paralympiayhdistyksen alaisuudessa. Yhteistyökokemukset ovat olleet sekä myönteiset että kielteiset riippuen näkökulmasta. Tärkeimpänä syynä ovat toiminnalliset ja taloudelliset resurssit, jonka vuoksi Norjan ei ole toistaiseksi tarkoitus erota paralympiayhdistyksen jäsenyydestä.
 
Liettuan edustaja mainitsi suurimmaksi muutokseksi oman liittonsa nimen muuttamiseksi komiteaksi. Nimenmuutoksen taustalla oli Liettuan kuulevien olympiakomitean toivomus nimen muuttamiseen, joka varmisti Liettuan huippu-urheilutoiminnan rahoituksen. Nimenmuutoksen seurauksena ei käytännössä ole mitään muuta seuraamusta heidän sisäisessä toiminnassaan.
 
Yhteistä jäsenmaiden välillä oli mm. kuurojen urheilutoiminnan yleisen arvostuksen vähyys verrattaessa paralympiatoimintaan, haasteet liittojen ja seurojen yhteistyön ja kommunikoinnin välillä, kansallisen kilpailutoiminnan ja osanottajamäärien väheneminen, taloudelliset haasteet, luottamustoimihenkilöiden ja vapaaehtoistyöntekijöiden väheneminen.  Ruotsi mainitsi, että heidän jäsenlukumäärä ja toiminta-aktiivisuus on joillakin osa-alueilla lisääntynyt - kuten Suomenkin.
 
Todettiin, että ainoastaan Suomen ja Ruotsin urheiluliitot ovat valinneet toimintansa painopistealueiksi myös naisten ja tyttöjen liikunta- ja urheilutoiminnan kehittämisen. Ainoastaan Suomi, Ruotsi ja Norja järjestävät säännöllisesti koulutustilaisuuksia ja seminaareja urheiluseuroilleen. 
Osalla jäsenmaista on myös suuria haasteita toimia yhteistyössä tasa-arvoisesti kansallisten Paralympia -järjestöjen kanssa. 
 
Päätettiin yhteisesti, että käytetään samaa julkilausumaa kuin kaksi vuotta sitten laadittu, koska oleellisia muutoksia ei ole liittojen nykytilanteisiin tullut. Laaditaan siis julkilausuma, jossa vedotaan NBDSF:n jäsenmaiden kansallisten liittojen toiminnan rahoittajiin tasa-arvoisen kohtelun saamiseksi verrattaessa kuulevien urheilun ja paralympia- toiminnan rahoittamiseen.
 
NBDSF:n SWOT
 Tarkasteltiin Tanskassa tarkistettu NBDSF:n SWOT- analyysi. Todettiin sen olevan edelleen ajan tasalla. Lisättiin heikkoudet - kohtaan Ruotsin edustajan kommentti jäsenmaiden edustajien kokousaktiivisuus, eli harvoin kaikkien jäsenmaiden edustajat ovat kokonaisuudessaan läsnä.
 
NBDSF:n Urheilufestivaalit Ahvenanmaalla 22.-26.6.2008
 Todettiin suullinen raportti tietoon saatetuksi. Kyseessä oli siis ensimmäinen urheilufestivaali. Festivaaleille osallistui 241 kuuroa 22 jäsenmaasta. Ruotsin, Norjan ja Tanskan seurojen vähäinen osallistujamäärä oli pettymys. Vastaavasti Viron, Latvian ja Liettuan seurojen osallistujamäärä oli ilahduttavan suuri. Festivaalien järjestelyt sujuivat hyvin vähäisistä resursseista huolimatta. Lisäksi festivaalien taloudellinen tulos oli kohtuullinen, ettei tapahtumasta koitunut suuria tappioita. Koulumajoituksen - ja ruokailujärjestelyjen osalta festivaalit olivat lähellä peruuntua johtuen Ahvenanmaan maakuntahallituksen päätöksestä siirtää majoituspaikkaa. Tämä osaltaan vaikutti siihen että majoitus- ja ruokailujärjestelyt tuli aivan festivaalien alla järjestää uudella tavalla.
 
Festivaalien yhteydessä pidetyssä seminaarissa toivottiin että urheilufestivaalit tulisi järjestää joka toinen vuosi ja tapahtumapaikka olisi sama. Suurin kritiikki liittyi festivaalilla pidettyjen urheilulajien tuomaroinnin tasoon. Toivottiin jatkossa kuulevia ja puolueettomia tuomareita.   Lisäksi majoitus- ja ruokailujärjestelyistä kritisoitiin, mutta kaikki ymmärsivät kiitettävästi tilanteen.
Lisäurheilulajeiksi toivottiin ongintaa, petanqueta ja tikanheittoa (darts). 
 
Urheilufestivaalilajit v.2008 olivat seuraavat: 
Yleisurheilu, futsal, golf, keilailu, salibandy, puistosuunnistus, sulkapallo, uinti, pöytätennis sekä rantalentopallo. 
 
NBDSF:n Urheilufestivaalit Ahvenanmaalla 05.-10.7.2010
 Päätettiin noudattaa samoja toimintaperiaatteita ensi vuoden urheilufestivaalien osalta kuten viime vuoden kisat pidettiin. Annettiin Juha-Matti Aaltoselle toimintavaltuudet kisajärjestelyihin ja eri taloudellisiin anomuksiin. 
 
Päätettiin, että NBDSF-jäsenmaat pyrkivät olemaan mukana järjestelytehtävissä paikan päällä urheilufestivaalien aikana. Tarkemmasta yhteistyöstä päätetään myöhemmin.
 
Päätettiin että kisojen markkinointi tulee aloittaa viimeistään syyskuun lopulla jolloin myös uusittu kisajuliste toimitetaan NBDSF-jäsenmaiden liitoille ja jäsenseuroille. Mona Riis vastaa julisteen suunnittelusta. Jatkotoimenpiteistä, kuten julisteiden painattamisesta ja jakelusta vastaa Aaltonen.
Mona Riis selvittää mahdollisuuden järjestää nuorten leiri samanaikaisesti urheilufestivaalien aikana. Asiaan palataan myöhemmin.
 
Urheilijat voivat maksimissaan osallistua kolmeen lajiin.
 
Kolme parasta palkitaan vaikka osallistujia kyseisessä lajissa ei olisikaan enempää.
 
Jäsenmaat suunnittelevat urheilufestivaalien vapaa-ajan ohjelmaa iltaisin. Esim. köydenveto, darts yms. voisi toteuttaa juuri illalla.
 
Majoitus ja ruokailu-järjestelyt pyritään suunnitelemaan mahdollisimman huolella viime festivaalien kokemuksia hyväksikäyttäen.
 
Hoidetaan tarvittavat varaukset (suorituspaikat, majoitus, vapaa-aikatilat) mahdollisimman pikaisesti. Lisäksi tiedotetaan ja vahvistetaan urheilufestivaalien järjestäminen Ahvenanmaan maakuntahallitukselle, Maarianhaminan kaupungille ja Ahvenanmaan Urheiluliitolle. Aaltonen vastaa edellä mainituista tehtävistä.
 
Taipein ylimääräisessä NBDSF:n kokouksessa tarkistetaan urheilufestivaalijärjestelyjen nykytilanne ja tehtävien vastuujako.
 
 NBDSF:n toimintasuunnitelma 2010 - 2012
 Päätettiin esittää liitteenä oleva toimintasuunnitelma päätettäväksi seuraavan päivän NBDSF:n varsinaiseen kokoukseen. 
 
Norja vahvisti järjestävänsä seuraavan NBDSF:n kokouksen 2011 toukokuun lopulla tai kesäkuun alussa.
 
EDSON KUULUMISET
 Roine kertoi EDSO:n nykytilanteesta ja kuulumisista. Roine kehotti NBDSF-maiden edustajien olevan erityisen tarkkaavaisia EDSO:n ja ICSD:n kongresseissa - erityisesti kansainvälisiä organisaatiomuutosasioita käsitellessä, koska näiden molempien kansainvälisten organisaatioiden omat säännöt eivät välttämättä nivoudu sellaisenaan kongressien päätöksien mukaisesti - kuten Slovakian kongressissa tapahtui.
 
ICSD:n kongressi  ja Deaflympics-kisat Taipeissa 2009
  Todettiin että NBDSF- jäsenmaista kaikkien maiden osallistujat ovat läsnä kokouksessa. Islannin osalta ei ole tietoa. Keskusteltiin pitkään ICSD:n nykytilanteesta ja sen organisaatiomuutos-asioista.
 
Edelleen läsnäolevat edustajat kertoivat omien maiden joukkueiden lukumääristä ja matkasuunnitelmista Deaflympics-kisoihin. 
Ruotsi osallistuu kisoihin n. 60 hengen joukkueella, joista urheilijoita n.40. Pääurheilulajeina uinti, pyöräily, keilailu, naisten koripalloilu, maraton ja paini. He majoittautuvat Grand hotellissa.
Liettua osallistuu kisoihin n. 60-65 hengen joukkueella, joista urheilijoita n.43. Pääurheilulajeina koripalloilu, sulkapalloilu, pöytätennis, rantalentopalloilu(naiset)suunnistus, yleisurheilu ja uinti.
Tanska osallistuu kisoihin  60 hengen joukkueella, joista urheilijoita n.45. Pääurheilulajeina miesten ja naisten jalkapalloilu, keilailu, judo, sulkapalloilu, suunnistus ja pöytätennis.
Suomi  osallistuu kisoihin 30-35 hengen joukkueella joista urheilijoita n. 25. Pääurheilulajeina keilailu, rantalentopalloilu, suunnistus, yleisurheilu. Majoitus hotelli Caesarissa. 
Norja osallistuu kisoihin n.10 hengen joukkueella. Pääurheilulajeina keilailu, yleisurheilu ja suunnistus. Majoitus samassa hotellissa kuin Suomi.
Viro osallistuu kisoihin 26 hengen joukkueella. Pääurheilulajeina uinti, yleisurheilu, keilailu, suunnistus ja rantalentopalloilu.  Majoitus Golden China hotellissa.
 
 
Muistion laatija,
 
Juha-Matti Aaltonen
sihteeri