Puheenjohtajan palsta: Liiton syysterveiset

Liiton toiminta on jälleen täydessä vauhdissa koronavuosien jälkeen. Toimintamme on keskittynyt kolmeen osa-alueeseen; huippu-urheiluun, liikunta- ja seuratoimintaan. Lisäksi olemme kohdistaneet resurssimme viestintään tekemällä henkilövaihdoksia. Vaikka toiminta onkin täydessä vauhdissa, välillä on hyvä pysähtyä tarkastelemaan kokonaistilannetta ja suunnittelemaan strategisia jatkoaskeleita. 

Olemme vieneet vastuullisuusohjelman kokonaan loppuun ja saimme arvosanaksi 2,4 asteikolla 0-3. Ohjelma arvioidaan seuraavaksi vuonna 2024 antidopingohjelman osalta. Koulutukset ovat tärkeä osa vastuullisuusohjelmaa. Niiden osalta meidän tulee laajentaa tarjontaa valmentajille, joukkueenjohtajille ja muille liiton toimijoille seuratoimijoiden lisäksi. Otamme tämän asian työn alle loppuvuoden ajan.  
 
Toiminta-avustuksemme laski kymmenen prosenttia vuonna 2021. Samalla päätettiin myös, että toiminta-avustusten suuruudet pysyvät sellaisinaan vuoteen 2024 asti. Nykyinen toiminta-avustuksemme on 320 000€ luokkaa yhtä toimintavuotta kohti. Nykyisten tietojen valossa toiminta-avustuksen määrä pysyy ennallaan ensi vuonnakin. Seuraava toiminta-avustuksen laaja arviointi toteutetaan vuonna 2025. 
 
Toiminta-avustus turvaa ainoastaan liiton perustoiminnan, joten liitto hakee jatkuvasti erilaisia hankerahoituksia toiminnan kehittämiseksi ja eteenpäinviemiseksi. Olemme saaneet viime vuonna rahoitusta kahteen eri hankkeeseen; inkluusio- ja ikiliikkuja hankkeeseen. Nämä rahoitukset ovat mahdollistaneet lajiliittoyhteistyön ja etäjumpat senioreille. Näiden lisäksi useampi hakemus on nyt työn alla. 
 
Kuten olemme todenneet, rahaa on rajallisesti. Siksi liiton toimintaa tulee järjestää uudelleen resurssi- ja kustannustehokkaasti. Sen aikaansaamiseksi toteutamme vaikuttavuusarvioinnin, joka tutkii toimintojen vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta. Kun resurssit kohdennetaan tärkeimpiin toiminnan osa-alueisiin, niin saamme enemmän tuloksia aikaan. 
 
Teemme perustyön ohella myös vaikuttamistyötä päättäjien suuntaan kuurojen urheilun aseman edistämiseksi. Tällä hetkellä tapetilla ovat kuuron urheilijan apuraha ja Deaflympicsien asema urheilumaailmassa. Tapasimme sitä varten Opetus- ja kulttuuriministeriön päättäjiä eilen 27.9.2022. OKM:n edustajat lupasivat alustavasti ryhtyä tuumasta toimeen Olympiakomitean kanssa. Seuraamme liitossa asian etenemistä tiiviisti. 
 
Kuten voimme todeta, meillä on tällä hetkellä monta rautaa tulessa. Näillä on hyvä jatkaa kohti loppusyksyä. Haluan vielä lopuksi osoittaa kiitokseni liiton hallitukselle, työntekijöille ja muille toimihenkilöille heidän työpanoksestaan. Kaikki tämä on mahdollista heidän ansiostaan. 
 
Syysterveisin,
Liiton puheenjohtaja
Jari Malkamäki