Lyönti erotti Tedi Herlinin SM-kullasta

Raaseporin kaupungissa sijaitsevalla Nordcenter Golf & Country Clubilla ratkottiin 28.-30.8. golfin SM-mitaleista. SM-kilpailuihin (Lyöntipeli Scratch ja Pistebogey) osallistui yhteensä 26 pelaajaa. Henkilökohtaisen kilpailun lisäksi ratkottiin joukkuekilpailu, johon otti osaa 10 joukkuetta.

Kilpailijat saivat perjantain harjoitusvuorolla ja lauantaina ensimmäisenä kilpailupäivänä kiertää Nordcenterin Fream-kenttää (par 72) kauniissa loppukesän kelissä. Nordcenter on valittu Suomen yhdeksi kauneimmaksi ja haastavimmaksi golfkentäksi.

Sunnuntaina, kisojen päätöspäivänä oli tihkusade läsnä miltei koko ajan ja tämä hankaloitti joidenkin suorituksia. Mutta kaikki tsemppasivat upeasti loppuun asti. Lyöntipelin voitto ratkesi vasta viimeisellä reiällä, kun päätöspäivänä osakkeitaan nostanut Tedi Herlin haastoi David Barberin. Barberin pää piti viimeisessä putissa ja voitto matkasi Espooseen yhdellä lyönnillä (168-169).

Pistebogeyssä ensimmäisissä kisoissaan pelannut 14-vuotias Severi Väre johti lauantain jälkeen, mutta Jani Haapasen vire päätöspäivänä nosti hänet lopputuloksissa ykköseksi. Väreelle hopeaa ja Jukka Hyypälle pronssia.

Joukkuekisassa Heron 2-joukkue (David Barber, Janne Raatikainen ja Janne Kankkonen) voitti Suomen mestaruuden. Valpas 1 (Jukka Hyyppä, Janne Manner ja Markku Koivula) sijoittui toiseksi ja Jalo 1 (Jani Savolainen, Juhana Salonen ja Marko Lehtonen) kolmanneksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

SM-golf tulokset

 

X