Mikko Kotilalle kultaa lumikourussa!

Kisojen päätöspäivän ainoana suomalaisedustajana osallistunut Mikko Kotila, 35,  toi Suomelle kolmannen kultamitalin.  Kotila  kesti hienosti ennakkosuosikin paineensa voittamalla liki viiden pisteen erolla toiseksi sijoittuneen Alexey Ignatenkon, RUS. Kolmanneksi sijoittui Vladimir Savenkov.
Kotilan kultamitaliputki sai upean jatkon, sillä hän on voittanut myös kaksi kertaa kuurojen olympiakultaa (Deaflympics) Sundsvall v. 2003 ja  Salt Lake City v. 2007. Kotila totesi kisojen jälkeen voiton tulleen perussuorituksilla ilman riskejä ja yllättyi olleensa paras jokaisessa kolmessa suorituksessaan.
Naisten lumikourun vei Norjan Petrine Olgeirsdottir ennen Venäjän Ella Shevlyakovaa ja Maria Kaputskinaa. Suomi oli EM-kisojen paras lumilautailumaa voittaen kolme kultamitalia Venäjän olleen toiseksi paras kahdella kultamitalillaan. Kisojen itseoikeutettu lumilautailukuningar, Cecilia Hanhikoski, saavutti kisoissa kaksi kultamitalia naisten pari ja suurparipujottelussa.

EM-kisat päättyvät tänään illalla pidettäviin  virallisiin päättäjäisiin. Lisätietoja, kuvia ja video-otoksia EM- kisoista : www.ecsnowboarding2012.com
X