SKUL:n hallituksen kokoukset 2-3/2016 poimittua

SKUL:n toimintakatsaus – Aaltonen

Katsastettiin. Todettiin mm. tietoon saatetuksi OKM:stä 23.3. saatu päätös SKUL:lle myönnetystä valtionavustuksesta, jonka suuruus on 345 000 euroa. Odotellaan edelleen liiton mamu- projektipäätöstä ministeriöstä.

SKUL:n talouskatsaus -Hurtamo

Katsastettiin. Todettiin aiemmin laadittu talousarvio kuluvan vuoden toimintaan olevan edelleen ajan tasalla, koska valtionavustuksen suuruus oli oletuksen mukainen. Alkusyksyllä tarkennetaan loppuvuoden talousarviota, kun liiton merkittävimmät tapahtumat on saatu toteutettua.

Todettiin taloudellinen tilanne kuitenkin kohtuullisen hyväksi. Tämän vuoksi hallitus päätti lisätä toimintasuunnitelmaan seuraavat tapahtumat järjestettäväksi:

  • Seniorileiri x 2 yli 55- vuotiaille. Toteutusajankohta syksy-talvi 2016. Todennäköisesti Vierumäki ja Kuortane.
  • Naisten kuntoiluviikonloppu syksyllä 2016.

EDSO:n hallituksen kokous 1.-2.4. Helsinki Ja EDSO:n kongressi 7.-8.7. Yerevan, Armenia

Todettiin EDSO:n hallituksen kokouksen pidetyn ensi kertaa Suomessa. Kokousjärjestelyt ja itse kokous sujui hyvin. Liiton saamat palautteet kokousjärjestelyistä olivatkin hyvin positiiviset. Lisäksi kokousvieraat ilahtuivat yhteisillallisesta, johon osallistui osa liiton hallituksen jäsenistä + liiton työntekijät.

Myös WFD:n ja KL:n johtohenkilöitä kävi tervehtimässä EDSO:n hallituksen jäseniä.

PBM-keilailu 14.-18.6. Riika, Latvia

Todettiin järjestelyjen olevan ajan tasalla.

Lopullinen joukkue: Alf Ekström, Markku Koivula, Diego Rantala, Arja Kantola, Satu Lintula, Sari Rantala, valmentaja Petri Römark, joukkueenjohtaja Kristian Lantto, tulkit Heidi Nyberg ja Timo Isomäki.

MM-golf 22.-29.7. Kööpenhamina, Tanska

Todettiin järjestelyjen olevan ajan tasalla.

Lopullinen joukkue: David Barber, Anssi Alander, Waltteri Waris, Jukka Ala-Marttila, valmentaja Jan Vellamo, joukkueenjohtaja Thomas Sandholm, tulkki Timo Isomäki

Maahanmuuttajaprojekti 2016

Leiri Ahvenanmaalla Urheilufestivaalien yhteydessä 2.-7.8.

Nuorten ja lasten urheiluleirit 2016

Todettiin palautteet Rukan lasketteluleiriltä 23.-27.2. (13-17 v) ja Trysilissä 22.-28.3. (yli 18v) pidetyltä leiriltä. Leirit sujuivat onnistuneesti ja palautteet olivat pääosin positiiviset.

Lasten urheilullinen viikonloppuleiri 9.-11.9. (7-12v) tullaan toteuttamaan. Leirille on tähän mennessä ilmoittautunut jo 15 lasta.

MM-ammunta

Todettiin järjestelyjen olevan ajan tasalla. Lopullinen kisajoukkue: Klaus Tupi, joukkueenjohtaja Juha Vahtera ja tulkki Maria Nadezhdina

 PBM-futsal 15.-19.11.2016 Riika, Latvia

Päätettiin ilmoittaa mies ja naisjoukkueet. Nimet ilmoitettava 14.10. mennessä. Todettiin osallistumismaksun olevan 350€/joukkue.

Liiton toimiston muutto

Uusi osoite kesäkuun lopusta alkaen: Läntinen Pitkäkatu 33, 20100 Turku. Liiton toimisto sijainnut nykyisissä tiloissa 16 vuotta.

Muut asiat

  • Seuratukien 2015 käyttöraportit – todettiin tietoon saatetuksi. Todettiin myös tuen monipuolinen käyttö. Jatkossa tulee tarkemmin linjata seuratuen käyttötarkoitus ja määräaika tuen käytölle.
  • Frisbee-golfin SM-kisat 2016 tullaan toteuttamaan Laukaalla, Peurungassa.
  • Kotirataottelut – jatketaan aiempaa käytäntöä joka tapauksessa, mikäli yksipäiväistä tapahtumaa ei saada toteutetuksi.
  • Liiton 100-vuotisjuhlatoimikunnan käynnistäminen.
  • Kuurojen Urheilu -lehti 1/2016: Ilmestyy toukokuun alussa, materiaalit toimistolle 30.4. mennessä. Lisänumeroista ei ole tullut vielä vahvistusta.
  • Kannatettiin Malkamäen esitystä, Järventaustan ideoimana, järjestää ikääntyneille ex-huippu-urheilijoille ns. muistelo-tapahtuma jossa menestyneet urheilijat jakavat kokemuksiaan. Lisäksi tultaisiin videoimaan/ taltioimaan heidän kokemuksiaan ja tarinoitaan. Asiaan palataan kesäkuun hallituksen kokouksessa.
  • SM-kisojen järjestäminen – isäntäseuran/lajijaoston vastuu ja työnjako: Todettiin ettei hallitus kannata ehtoa asiassa eli tapahtuman järjestävän/toteuttavan seuran ei ole pakollista osallistua järjestettävään tapahtumaan itse.
  • Keskusteltiin myös tulevan ICSD:n kongressia v. 2017 silmällä pitäen mahdollisuutta laatia liiton toimesta evästys kongressille. Evästys koskisi mahdollisuutta järjestää ns. demolajina ICSD:n lajiohjelmaan Freestyle Ski -lajia. Asiaan palataan.
  • Päätettiin järjestää huippu-urheilusta kiinnostuneille alle 29-vuotiaille nuorille huippu-urheiluseminaari Tampereella 8.10.2016. Seminaarin tarkoituksena on mm. kartoittaa nuorten tarpeet ja tiedottaa liiton tarjoamat mahdollisuudet. Urheilijoiden lisäksi urheilijoiden vanhemmat ovat tervetulleita tapahtumaan.
  • HERO:n ehdotus tukea SM-golf kilpailuihin osallistuvia pelaajia liiton rahoittamana esim. kilpailumaksun osalta päätettiin siirtää keskusteltavaksi seuraaville lajijaostojen yhteistyöpäiville. Lajijaostolla on mahdollisuus omista valmennusmäärärahoistaan toteuttaa tuki halutessaan jo nyt itse.
  • Lantto edustaa liittoa SM-salibandyssä 2016 ja toimii myös tapahtuman kilpailujohtajana.
  • Malkamäki toimii liiton edustajana SM-futsalissa 2016. Tapahtuman kilpailujohtajana toimii Lauri Virtanen.

 

 (uuden hallituksen järjestäytymiskokouksesta)

SKUL:n varapuheenjohtajan valinta

Valittiin Heli Romu.

 SKUL:n työvaliokunnan valinta

Valittiin Kristian lantto, Juha-Matti Aaltonen, Jukka Hurtamo ja Heli Romu.

Muut asiat

  • KL:n liittokokous 11.6. Pori – liittoa edustaa Esa Toom.
  • EDSON kongressi 7.-8.7. Yerevan – liittoa edustaa Kristian Lantto.
  • Urheilijoiden seminaarin ajankohta syksyllä vahvistettiin pidettäväksi 8.10. klo 10-15 välisenä aikana.

 

Seuraava kokous 6.6. klo 16:00 alkaen Turussa

X