Suomi pronssiotteluun jääkiekossa

Suomi kohtasi Kazakstanin iltapelissä. Kazakstan ja Suomi olivat hävinneet kaikki pelinsä Deaflympicsissa tähän mennessä. Kazakstan tosin suurinumeroisesti joka pelin. Illan kupletin juonena oli, että voittaja nousisi Venäjän kaveriksi pronssiotteluun.

Suomi tuli ryminällä peliin ja halusi selvästi asettua puikkoihin alusta alkaen. Viiden minuutin kohdalla Suomi johti jo 0-3 ja peli oli siinä vaiheessa taputeltu. Tasoero oli melkoinen maiden välillä alusta asti. Loppupeli oli selvää pelailua ja kissa-hiiri -leikkiä suomalaisten tehdessä mitä huvitti. Ero kasvoi isoksi, mutta Kazakstanille siunaantui pieni huomionosoitus pelissä, kun joukkue sai kiekon ensimmäistä kertaa vastustajan maaliin koko turnauksessa. Suomen puolustus koomaili tilanteessa ja kazakkipelaaja pääsi ampumaan terävästi yläkulmaan.

Peli päättyi lukemiin 1-20 Suomelle. Erikoista pelissä oli vankka sumu, joka osaltaan häiritsi pelaamista puolitoista erää ja pelaajat patistettiin muun muassa luistelukierroksille hälventääkseen sumuverhoa jäällä.

Suomen valmentaja Teemu Taruvuori: ”Peliin lähdettiin ainoana tavoitteena päästä pronssiotteluun ja sen myös saavutimme. Siihen olen tyytyväinen. Lauantaina otamme pronssimitalit kotiin.”

Kazakstan – Suomi 1-20 (0-9, 1-7, 0-4)

Suomen maalintekijät:

Aleksi Ahola 5 maalia, Christer Fagerström 3 maalia, Joonas Leppänen 3 maalia, Eetu Isokorpi 2 maalia, Kristian Lantto, Janne Nyberg, Ville Sipari, Santeri Ahola, Janne Manner, Jukka Keränen ja Simo Kovalainen.

Suomi kohtaa seuraavaksi Venäjän pronssiottelussa lauantaina 21.12. klo 11. Jääkiekkojoukkueella on varmasti nälkää pronssin suhteen, koska viimeinen mitali olympialaisista on vuodelta 1999.

X