Sara-Elise Ruokoselle ensimmäinen SM-mitali maastojuoksukisoista

Sara-Elise Ruokonen juoksi eilen sunnuntaina 27.9. Kurikan maastoissa hienosti SM-hopealle N22-sarjan 4 kilometrillä aikaan 14:12. Kisan kärkikolmikko juoksi pitkään yhdessä ja Ruokonen taisteli voitosta viimeisille sadoille metreille saakka. Lopulta voittajaan kertyi eroa viisi sekuntia. Mitali oli Ruokosen ensimmäinen SM-mitali maastoissa, viime vuonna Ruokonen juoksi saman sarjan neljänneksi. Ruokosen kausi on ollut menestyksekäs. Kuusjokinen on parantanut … lue lisää

Ruokonen juoksi jälleen kuurojen Suomen ennätyksen

Sara-Elise Ruokonen voitti Turussa 7.7.2020 naisten 3000 metrin estejuoksun ajalla 10.57,38. Ruokonen juoksi samalla uuden kuurojen Suomen ennätyksen parantaen entistä omaa ennätystään 1,49 sekunnilla. Edellinen ennätys (10.58,87) tehtiin vuonna 2019. Liitto onnittelee Sara-Eliseä hienosta saavutuksesta!

Ruokoselle huima ennätysparannus vitosella

Sara-Elise Ruokonen juoksi 5000 metrillä eilen 16.6. Turun Urheilupuistossa uuden kuurojen Suomen ennätyksen. SE kirjataan nyt aikaan 17.38,78. Ruokonen paransi omissa nimissään ollutta SE:tä puolella minuutilla. Edellinen ennätys (18.09,06) tehtiin Porvoossa 1.9.2019. Liitto onnittelee Sara-Eliseä huimasta tulosparannuksesta ja uskoo, ettei tässä ollut kesän osalta vielä kaikki.

Sara-Elise Ruokoselle oma ennätys 3000 metrillä

Kuusjoen Humun Sara-Elise Ruokonen avasi kilpailukautensa eilen 6.6. Jyväskylässä Harju Cupin 3000 metrillä. Ruokosen kauden startti oli väkevä ja juoksijamme pinkoi uuden ennätyksensä kyseisellä matkalla aikaan 10.06,04. Valitettavasti ennätystä ei kuitenkaan merkitä uudeksi kuurojen Suomen ennätykseksi, koska Ruokonen kiiruhti matkan sisäkorvaistutteensa kanssa, joka ei ole kuurojen kisoissa sallittua tai lasketa ennätyskelpoiseksi ajaksi kansainvälisten sääntöjen mukaan. … lue lisää

Suomalaisten EM-urakka päättyi paahtavassa helteessä

Suomalaiset osallistuivat kolmeen lajiin torstaina. Santeri Tanner osallistui 400 metrin aitojen finaaliin jääden hyvästä alusta huolimatta neljänneksi ajalla 59.82. Vielä kuudenteen aitaan asti Tanner oli mitalivauhdissa, mutta pronssi karkasi loppusuoran vedossa. Ennen lähtöä kisajärjestäjillä oli kenttämestarin tepposet kiusanaan, kun kilpailijoiden lähtövalojen kanssa oli ongelmia. Kilpailijat siirrettiin odotushuoneeseen puoleksi tunniksi ennen tositoimiin päästämistä.   Tanner osallistui … lue lisää

Ruokonen paahtavassa helteessä kuudenneksi

Sara-Elise Ruokonen juoksi eilen 23.7. 1500 metrillä kuudenneksi ajalla 4:56,24 paahtavassa 35 asteen helteessä. Voitto matkasi Venäjälle Iuliia Abubiakirovalle ajalla 4:52,75. Ruokosella on edessä seuraavaksi 5000 metrin finaali huomenna 25.7.   EM-kisojen avauspäivänä maanantaina 22.7. Santeri Tanner starttasi kahdelle matkalle. 100 metrin karsinnoissa Tannerin tie tuli pystyyn ajalla 11,86, kun finaaliin vaadittiin aikaa 11,37. 400 … lue lisää

Kuurojen EM-yleisurheilukilpailut 22.-27.7.2019 Bochum-Wattenscheidissa

SKUL lähettää kaksi urheilijaa Saksassa 22.-27.7.2019 pidettäviin EM-yleisurheilukilpailuihin.   Turun Valppaan Sara-Elise Ruokonen osallistuu 1500 metrille ja 5000 metrille. Sara-Elisen kilpailupäivät ovat seuraavasti: ti 23.7. klo 17.30 N 1500 metrin finaali (7 osallistujaa) to 25.7. klo 16.20 N 5000 metrin finaali (7 osallistujaa)   Helsingin Heron Santeri Tanner osallistuu neljään lajiin: 100 metriä, 200 metriä, … lue lisää

Suomalaiset arvokisoissa tänä suvena

Loppukesän osalta suomalaisia esiintyy runsaasti kansainvälisillä kentillä. Liitto lähettää tiedotteita kisojen aikana sosiaaliseen mediaan (Facebook, Instagram ja Twitter). Lisäksi eri kisoista on kisajärjestäjien resurssien mukaan suoria lähetyksiä tarjolla. Kisojen omilta kotisivuilta näet suorien lähetyksien tarjonnan ja samalla muuta informaatiota. 22.-27.7. EM-yleisurheilu / Bochum, Saksa http://www.edsoathletics2019.de Sara-Elise Ruokonen ja Santeri Tanner Elina Lietzen, valmentaja Heli Romu, … lue lisää

Sara-Elise Ruokoselle nuorten ME-tulos 3000 metrin esteissä

Ruokonen juoksi jo 3.8.2018 Laitilassa nuorten ME-tuloksen, mutta pitkällisten allekirjoituskierrosten ja paperisodan jälkeen ICSD hyväksyi Ruokosen juoksun maailmanennätykseksi vasta tänä kesänä. ICSD:n nuorten maailmanennätystaulukko on koko komeudessaan nähtävillä http://www.ciss.org/athletes/record/junior/at/w.

Tanner karsiutui jatkosta 100 metrillä ja 400 m aidoilla

Santeri Tanner teki tänään deaflympics-debyytin sivulajissa miesten 100 metrin karsinnoissa, hän sijoittui omalla erällä neljänneksi ajalla 12,10 s. Aika ei riittänyt jatkoon 100 metrin välieriin ja kokonaissijoitus oli 42. sija. Tannerin mukaan jalat eivät toimineet ollenkaan 100 metrillä ja tulos oli kauden huonompia tuloksia. Päälajissa Tanner juoksi ajaksi 59,02 s  viidenneksi omalla erällä ja ei … lue lisää

X