EASS & ISSA 2026 -Euroopan ja kansainvälisen urheilusosiologian konferenssi kokosi 15.–18.6.2026 Jyväskylän yliopistolle urheilun tutkijoita, asiantuntijoita ja kehittäjiä eri puolilta maailmaa. Konferenssissa esitellään ajankohtaista tutkimusta ja keskustellaan urheiluun liittyvistä teemoista aina liikunta-aktiivisuudesta ja huippu-urheilusta yhdenvertaisuuteen, osallisuuteen sekä urheilujärjestelmien kehittämiseen.
Konferenssissa KIHUn erikoistutkija Kaisu Mononen esitteli tuoreen eurooppalaisen vertailuanalyysin kuurojen urheilun rakenteista. Noin muutamia viikkoja sitten julkaistussa raportissa tarkasteltiin eri Euroopan maiden ratkaisuja paraurheilun ja kuurojen urheilun organisointiin sekä niiden integroitumista osaksi yleisiä urheilurakenteita.
Selvityksen mukaan useissa maissa paraurheilu on yhä tiiviimmin osa yleistä urheilujärjestelmää, mutta samalla on tärkeää varmistaa yhdenvertaisuus, riittävät resurssit ja vähemmistöryhmien äänen kuuluminen. Suomen osalta raportti nostaa esiin tarpeen selkeyttää vastuunjakoa sekä vahvistaa yhteistyötä paraurheilun, kuurojen urheilun ja muun urheilujärjestelmän välillä.
Raportin esittelyn yhteydessä käytiin keskustelua myös Suomen Paralympiakomitean ja Suomen Kuurojen Urheiluliiton tulevaisuuden rooleista. Kommenttipuheenvuoron pitänyt SKULin urheilukoordinaattori Heli Romu korosti, että kuurojen urheilijoiden yhdenvertaiset mahdollisuudet, näkyvyys ja osallisuus tulee turvata riippumatta siitä, millaisia organisaatioratkaisuja tulevaisuudessa tehdään.
Lue lisää julkaistusta raportista: https://kihu.fi/kihu-syke/suomi-tarvitsee-linjauksen-paraurheilun-ja-kuurojen-urheilun-tulevaisuuden-rakenteista/
Heli Romun konferenssissa pitämä kommenttipuheenvuoro on luettavissa kokonaisuudessaan alla.
Haluan ensiksi kiittää selvityksen tekijöitä, KIHUn erikoistutkijoita Kaisu Monosta ja Jari Lämsää.
Mielestäni raportin suurin arvo on siinä, että se tuo ensimmäistä kertaa laajemmin näkyväksi, miten eri tavoin kuurojen urheilua Euroopassa järjestetään ja millaisia ratkaisuja eri maat ovat tehneet.
Suomessa keskustelu keskittyy usein siihen, kuka vastaa mistä. Raportin perusteella vähintään yhtä tärkeitä ovat kuitenkin tiedonkulku, yhteiset palvelut, valmennusosaaminen, tulkkauspalvelu, saavutettava viestintä ja urheilijoiden urapolut. Vaikka organisaatiot pysyisivät erillisinä, yhteistyötä voidaan vahvistaa merkittävästi.
Lopulta keskeistä ei ole se, missä organisaatiossa kuurojen urheilu sijaitsee, vaan se, että kuuroilla urheilijoilla on yhdenvertaiset mahdollisuudet kehittyä, kilpailla ja tulla kuulluiksi. Selvityksen tärkein viesti onkin, että rakenteista riippumatta kuurojen urheilijoiden mahdollisuuksia, näkyvyyttä ja osallisuutta on vahvistettava yhdessä.
Ehkä Suomen kannattaa oppia eri maiden kokemuksista juuri tässä: vahvistaa yhteistyötä ja rakenteita, mutta samalla huolehtia siitä, että kuurojen urheilun näkyvyys, arvostus ja oma identiteetti säilyvät vahvoina.
