Miten tasa-arvoa voidaan edistää urheilussa? Tätä kysymystä pohdittiin Birminghamissa 9.–11.7.2026 järjestetyssä IWG:n (International Working Group on Women and Sport) naisten ja urheilun maailmankongressissa (Global Summit on Women and Sport). Yhtä oikeaa vastausta ei löytynyt, mutta kolmen päivän aikana kertyi paljon uusia ajatuksia, konkreettisia esimerkkejä ja ennen kaikkea motivaatiota jatkaa tasa-arvotyötä myös Suomessa.
Osallistuin kongressiin osana SKULin Naisten Pelipaikka -hanketta. Birminghamiin kokoontui noin 900 osallistujaa eri puolilta maailmaa keskustelemaan tasa-arvon edistämisestä urheilussa. Mukana oli tutkijoita, urheilujohtajia, urheilijoita ja järjestöjen edustajia. Suomesta kongressiin osallistui edustajia muun muassa opetus- ja kulttuuriministeriöstä, Suomen Olympiakomiteasta, Suomen Paralympiakomiteasta sekä eri urheilun asiantuntijaorganisaatioista.
Jo ensimmäisen päivän aikana huomasin, että vaikka maat ja kulttuurit ovat erilaisia, monet tasa-arvoon liittyvät haasteet ovat yllättävän samanlaisia. Se herätti ajatuksen siitä, ettei kuurojen urheiluyhteisö ole näiden kysymysten kanssa yksin.
Johtajuus avaa ovia myös muille
Yksi ajatus toistui useissa puheenvuoroissa: kun itse pääsee vaikuttavaan asemaan, kannattaa avata ovia myös muille.
Ajatus oli yksinkertainen, mutta pysäyttävä. Johtajuus ei ole vain omassa tehtävässä onnistumista, vaan myös sitä, että huomaa uusia osaajia, kutsuu heidät mukaan ja antaa mahdollisuuksia kasvaa. Jos haluamme tulevaisuudessa monipuolisempaa päätöksentekoa, uusia tekijöitä täytyy rohkaista mukaan jo tänään.
Pienillä muutoksilla voi olla suuri vaikutus
Kongressissa kuultiin paljon konkreettisia esimerkkejä siitä, miten pienilläkin muutoksilla voidaan lisätä osallistumista.
Yksi mieleenpainuvimmista esimerkeistä tuli matalan kynnyksen triathlon-tapahtumasta. Naisia osallistui aluksi vain seitsemän. Kun järjestäjät selvittivät syitä vähäiseen osallistujamäärään, moni kertoi, ettei halunnut juosta märissä hiuksissa, koska uinti oli kilpailun ensimmäinen osuus.
Koska kyseessä ei ollut virallinen kilpailu, lajijärjestystä muutettiin: juoksu ensimmäiseksi, pyöräily toiseksi ja uinti viimeiseksi. Muutos oli pieni, mutta vaikutus oli valtava – osallistujamäärä kasvoi noin 250 osallistujaan.
Esimerkki jäi erityisesti mieleeni. Joskus pyydämme ihmisiä sopeutumaan olemassa oleviin rakenteisiin, vaikka voisimme muuttaa itse rakenteita. Pieni käytännön muutos voi avata mahdollisuuden monelle uudelle osallistujalle.
Näkyvyys ei synny sattumalta
Yksi kongressin dioista kiteytti asian hyvin: “Visibility doesn’t happen by accident.” Näkyvyys ei synny sattumalta.
Se, mitä kilpailuja nostetaan esiin, miten ottelut aikataulutetaan tai ketkä pääsevät otsikoihin, on aina seurausta valinnoista.
Kansainvälisestä yleisurheilusta esiteltiin käytännön esimerkkejä näkyvyyden lisäämisestä. Kilpailutuloksissa naisten tulokset esitetään ennen miesten tuloksia, ja 4 × 400 metrin sekaviestissä juoksujärjestystä muutettiin niin, että nainen toimii ankkurina. Lähtö ja maali ovat kilpailun näkyvimpiä hetkiä, joten muutoksella haluttiin lisätä naisten näkyvyyttä.
Tämä sai minut pohtimaan myös kuurojen urheilua. Voisimmeko mekin miettiä tarkemmin esimerkiksi sitä, mihin kohtaan kilpailupäivää naisten ottelut tai kilpailut sijoitetaan? Pienilläkin järjestelyillä voidaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon näkyvyyttä ne saavat.
Paneelikeskusteluissa muistutettiin myös, että tasa-arvotyö kuuluu kaikille. Kansainväliset kattojärjestöt, lajiliitot, seurat ja yksittäiset toimijat tarvitsevat kaikki yhteisen sitoutumisen.
Miehet ovat tärkeä osa tasa-arvotyötä
Yksi kiinnostavimmista paneeleista käsitteli poikien ja miesten roolia tasa-arvon edistämisessä.
Keskustelussa muistutettiin, ettei kaikkia miehiä voi ajatella samanlaisina. Myös miehillä on erilaisia kokemuksia ja mahdollisuuksia vaikuttaa. Samalla tunnistettiin, että miehet ovat edelleen enemmistönä monissa urheilun johtotehtävissä. Juuri siksi heidän osallistumisensa tasa-arvotyöhön on tärkeää.
Aihe jatkuu myös SKULin Naisten Pelipaikka -hankkeen päätösseminaarissa Kenelle pelipaikka kuuluu?, jossa kuurojen urheiluyhteisön miesvaikuttajat keskustelevat siitä, miten jokainen voi omassa roolissaan edistää tasa-arvoa.
Vaikeistakin aiheista voidaan keskustella
Yksi mieleenpainuvimmista paneeleista käsitteli transurheilijoita. Aihe oli varmasti yksi kongressin haastavimmista ja herätti paljon keskustelua. Paneelissa tarkasteltiin aihetta sekä tutkimustiedon että yhteiskunnallisten näkökulmien kautta.
Keskustelussa muistutettiin myös urheilun historian vaikeista vaiheista ja siitä, miten vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä on menneisyydessä kohdeltu epäeettisesti tutkimuksissa ja päätöksenteossa. Se auttaa ymmärtämään, miksi aihe herättää edelleen vahvoja tunteita.
Vaikka näkemykset erosivat toisistaan, keskustelu käytiin kunnioittavasti. Se jäi mieleeni ehkä tärkeimpänä oppina tästä paneelista: myös vaikeista aiheista voidaan keskustella rakentavasti, kun erilaisia näkökulmia kuunnellaan aidosti.
Mikä jäi erityisesti mieleen?
Minulle yksi kongressin inspiroivimmista puhujista oli Michele Kang. Naisten jalkapalloa seuraavana hänen puheenvuoronsa teki suuren vaikutuksen. Hän puhui vahvasta uskosta naisten urheilun tulevaisuuteen ja siitä, että kehitys vaatii pitkäjänteisiä investointeja. Hänen puheenvuoronsa jätti todella motivoituneen olon.
Toinen mieleen jäänyt ajatus liittyi siihen, miten tasa-arvosta puhutaan. Usein korostetaan sitä, kuinka vähän naisia on johtotehtävissä. Yhtä hyvin voisi sanoa, että suuri osa johtajista on edelleen miehiä. Sama tilasto, mutta näkökulma muuttuu. Tarkoituksena ei ole syyllistää ketään, vaan auttaa näkemään rakenteet uudesta näkökulmasta.
Kongressissa korostettiin useaan otteeseen, että urheilu on yksi yhteiskunnan vahvimmista keinoista edistää tasa-arvoa. Liikunta tavoittaa ihmisiä jo lapsuudesta lähtien, rakentaa yhteisöjä ja luo esikuvia. Siksi myös urheilulla on suuri vastuu – ja mahdollisuus – rakentaa yhdenvertaisempaa tulevaisuutta.
Vaikka kongressissa käsiteltiin kansainvälisiä teemoja, monet keskustelut tuntuivat tutuilta myös kuurojen urheiluyhteisössä. Juuri siksi on tärkeää jatkaa keskustelua myös meillä. Yhteinen ymmärrys syntyy kuuntelemalla erilaisia näkökulmia ja olemalla valmiita kehittämään omia toimintatapojamme.
Birminghamista ei tarttunut mukaan yhtä valmista ratkaisua. Sen sijaan mukaan lähti paljon uusia ajatuksia, konkreettisia esimerkkejä, uusia verkostoja ja ennen kaikkea energiaa jatkaa tätä työtä myös Suomessa.
Keskustelu jatkuu jo elokuussa Naisten Pelipaikka -hankkeen päätösseminaarissa Kenelle pelipaikka kuuluu? Päivän aikana kuullaan asiantuntijapuheenvuoroja ja paneelikeskusteluja siitä, miten voimme yhdessä rakentaa tasa-arvoisempaa kuurojen urheiluyhteisöä. Toivottavasti mahdollisimman moni tulee mukaan – tätä keskustelua ei kannata jättää väliin.
Joskus juuri pienet teot käynnistävät suurimmat muutokset.
