Huipulle ei nousta yksin – tue suomalaista kuurojen huippu-urheilua matkalla Innsbruckin Deaflympicsiin

Jokaisen urheilijan takana on valtava määrä työtä, tavoitteita ja unelmia. Mutta unelmat eivät yksin riitä – niiden toteutuminen tarvitsee myös mahdollisuuksia. Suomen Kuurojen Urheiluliitto kutsuu kaikki mukaan tukemaan suomalaista kuurojen huippu-urheilua ja Deaflympic Team Finlandin matkaa kohti vuoden 2027 talvi-Deaflympicsia.

Miltä tuntuu tavoitella kuurojen urheilun maailman huippua, kun harjoittelun ja kilpailumatkojen taloudelliset edellytykset eivät ole itsestäänselvyys? Urheilijoiden tie kansainväliselle huipulle vaatii urheilullisen lahjakkuuden, sitoutumisen ja pitkäjänteisen työn lisäksi taloudellisia resursseja. Mahdollisuudet harjoitella, leireillä, saada laadukasta valmennusta ja osallistua kansainvälisiin kilpailuihin eivät synny itsestään.

Videomme kertoo kuurojen urheilun todellisuudesta ja siitä, miksi taloudellista tukea tarvitaan. Videon viesti on yksinkertainen: urheilijoilla on tavoitteita ja kykyä menestyä, mutta heidän matkansa tarvitsee meidän kaikkien tukea.

Nyt sinulla on mahdollisuus olla osa tätä matkaa.

Deaflympics-rahasto rakentaa mahdollisuuksia myös tulevaisuuteen

Suomen Kuurojen Urheiluliitto perusti alkuvuonna 2026 Deaflympics-rahaston vahvistamaan kuurojen huippu-urheilun taloudellisia edellytyksiä. Rahaston tavoitteena on mahdollistaa kuuroille urheilijoille yhdenvertaisemmat mahdollisuudet huippu-urheiluun ja kansainväliseen menestykseen.

Rahaston kautta voidaan tukea urheilijoiden valmistautumista arvokilpailuihin, valmennusta, leiritystä ja urheilijapolkujen kehittämistä. Tuki ei siis kohdistu vain yhteen kilpailumatkaan, vaan sillä rakennetaan pitkäjänteisesti suomalaisen kuurojen huippu-urheilun tulevaisuutta ja mahdollisuuksia myös seuraaville urheilijasukupolville.

Tällä hetkellä katseet ovat erityisesti Innsbruckin talvi-Deaflympicsissa. Haluamme tehdä kaikkemme, jotta urheilijoillamme olisi mahdollisimman hyvät edellytykset valmistautua ja kilpailla kansainvälisellä tasolla.

Yhdessä voimme tehdä urheilijoiden tavoitteista mahdollisia.

 

Jokainen tuki vie lähemmäs tavoitetta – tule mukaan!

Kuurojen urheilun tukemiseen on monia tapoja. Pienikin teko on merkityksellinen, ja yhdessä niistä muodostuu suurempi mahdollisuus.

1. Lahjoita suoraan Deaflympics-rahastoon

Voit tukea kuurojen huippu-urheilua tekemällä lahjoituksen. Jokainen lahjoitus auttaa rakentamaan urheilijoille parempia edellytyksiä harjoitteluun, valmistautumiseen ja kansainvälisiin arvokilpailuihin.

MobilePay: 33923

Voit myös tehdä lahjoituksen tilisiirtona.

Tililsiirto tilille: FI34 8000 1501 6803 35 (DABAFIHH) 

Tilisiirroissa kirjoita viestiin Deaflympics-rahasto, niin tuki kohdistuu oikein.

Rahankeräyslupa: RA/2020/1003.

Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry
y-tunnus: 0202179-6
 



2. Tue urheilijoita hankkimalla fanituotteita

Tuen antaminen voi olla myös konkreettinen tapa näyttää, kenen puolella olet. Olemme kumppaneidemme kanssa koonneet Deaflympic Team Finlandin tueksi fanituotteita, joiden hankinnalla osallistut suoraan kuurojen urheilun tukemiseen.

Valikoimassa on muun muassa Kalle’s Honeyn kanssa toteutettu erikoiserä kotimaista hunajaa sekä näyttävä Nonamen kannatuskaulahuivi, jossa yhdistyvät Finland-teksti ja viittomakieliset aakkoset.

Kun hankit tuotteen, saat itsellesi tai läheisellesi jotain mukavaa ja samalla olet mukana mahdollistamassa suomalaisten kuurojen urheilijoiden matkaa kohti kansainvälistä huippua. 

Nämä tuotteet sopivat mainiosti myös joululahjoiksi. 

Tutustu tuotteisiin ja löydä oma tapasi kannustaa!

Tilaa kotimaista hunajaa ja tue kuurojen urheilua

Tuotetiedot

  • Kalle’s Honeyn kotimainen vastuullisesti tuotettu hunaja
  • Taatusti tuoretta kesän 2026 hunajaa.
  • Erikoiserä SKUL:n omilla logoilla
  • Purkkikoko: 300 g
  • Hinta: 9 € / purkki
  • Yli 10 purkin tilaukset: 8 € / purkki
  • Nouto/toimitus:
    1. Sporttitalo, Valimotie 10, 00380 Helsinki
    2. toimitus ja postitus mahdollinen (erillinen sopiminen).

👉 Tilauslomake:
https://link.webropol.com/s/tilaakallenhunajaaxskul

Lisätiedot ja voit tilata myös suoraan:
sini.savolainen@skul.org / 040 539 9486

Lue lisää itse yrittäjästä ja hunajasta tästä artikkelista. 

Fanita kuurojen urheilua Finland-kaulahuivilla

Tuotetiedot

  • Teemu Lipasti-Sjöroosin suunnittelema upea Suomen joukkueen fanituote.
  • Nonamen huivi on valmistettu pehmeästä, joustavasta 100 % akryylineuloksesta, joka tarjoaa mukavaa lämpöä. Koko 140cm x 18cm. 
  • Hinta: 25 € / huivi
  • Huiveja myynnissä vain 100 kappaleen erikoiserä
  • Myös Suomen joukkue edustaa samalla kaulahuivilla Innsbruckissa.
  • Nouto/toimitus:
    1. Sporttitalo, Valimotie 10, 00380 Helsinki
    2. toimitus ja postitus mahdollinen (erillinen sopiminen).

👉 Tilauslomake:
Tulossa aivan pian! 

Lisätiedot ja voit tilata myös suoraan, jotta varmistat oman huivisi:
sini.savolainen@skul.org / 040 539 9486

3. Tule yrityskumppaniksi – rakennetaan vaikuttavaa yhteistyötä

Yrityksillä on tärkeä mahdollisuus olla mukana vahvistamassa yhdenvertaista huippu-urheilua ja tukemassa suomalaisten urheilijoiden matkaa kansainväliselle tasolle.

Etsimme yrityksiä ja muita yhteistyökumppaneita, jotka haluavat olla mukana rakentamassa kuurojen urheilun tulevaisuutta. Yhteistyö voidaan suunnitella kumppanin tavoitteiden ja toiveiden mukaan. Se voi tarkoittaa esimerkiksi taloudellista tukea, tuotteita tai palveluita, yhteisiä kampanjoita tai näkyvyyttä Deaflympic Team Finlandin ja Suomen Kuurojen Urheiluliiton viestinnässä.

Haluamme rakentaa kumppanuuksia, joissa molemmat osapuolet saavat yhteistyöstä merkityksellistä hyötyä – ja joiden vaikutus näkyy konkreettisesti urheilijoiden mahdollisuuksissa.

Kiinnostuitko yhteistyöstä? Ota yhteyttä ja suunnitellaan yhdessä sopiva kokonaisuus, jolla ottaa huomioon juuri teidän tarpeenne kumppanuudessa.

Lisätiedot ja yritysyhteistyö:

Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry
Sini Savolainen, toiminnanjohtaja
sini.savolainen@skul.org
040 539 9486 

Sinä voit olla osa tätä matkaa

Urheilijan onnistuminen syntyy monen ihmisen yhteisestä työstä. Tarvitaan urheilijoita, valmentajia, läheisiä, seuroja, yhteistyökumppaneita ja tukijoita. Jokaisella on oma tärkeä roolinsa.

Kuurojen urheilijoiden osaaminen, tavoitteet ja unelmat ansaitsevat tulla nähdyiksi. He ansaitsevat myös mahdollisuuden tavoitella kansainvälistä huippua yhdenvertaisista lähtökohdista.

Kun tuet Deaflympics-rahastoa, et tue vain yhtä kilpailumatkaa. Olet mukana rakentamassa mahdollisuuksia, vahvistamassa kuurojen huippu-urheilua ja luomassa tietä tuleville urheilijasukupolville.

Huipulle ei nousta yksin. Tule mukaan tukemaan Deaflympic Team Finlandia matkalla Innsbruckiin – tehdään yhdessä unelmista mahdollisia!

Kohti Innsbruckia – yhdessä kohti uusia huippuhetkiä

Seuraava suuri tavoite on jo lähellä. Talvi-Deaflympics järjestetään Itävallassa Innsbruckin, Seefeldin ja Tirolin alueella 15.–24. tammikuuta 2027. Suomea edustaa Deaflympic Team Finland, joka osallistuu kilpailuihin miesten jääkiekossa ja lumilautailussa.

Joukkueessa on urheilijoita, joiden takana on vuosien harjoittelu, määrätietoinen valmistautuminen ja halu edustaa Suomea kansainvälisellä huipulla. Esimerkiksi miesten kuurojen jääkiekkomaajoukkue Deaf Lions lähtee kisoihin tuore maailmanmestaruus mukanaan. Lumilautailija Cecilia Hanhikoski puolestaan jatkaa pitkää kansainvälistä ja menestyksen täyteistä uraansa kohti uusia arvokilpailuja.

Jokainen arvokilpailumatka on kuitenkin paljon enemmän kuin kisapäivät. Se on valmistautumista, harjoittelua, valmennusta, leirejä, matkajärjestelyjä ja lukemattomia pieniä asioita, joiden on oltava kunnossa, jotta urheilija voi keskittyä olennaiseen – urheiluun ja parhaaseen mahdolliseen suoritukseen.

Tutustu joukkueeseen ja sen urheilijoihin:
Deaflympic Team Finland 2027 – joukkue julkistettiin