Heinäkuun lopussa katseet kääntyvät Puolaan, jossa järjestetään kuurojen beachvolleyn EM-kilpailut 24.–31.7.2026.
Sulejówissa pelattavat EM-kilpailut kokoavat yhteen Euroopan parhaat beach volleyn joukkueet taistelemaan mestaruuksista sekä tärkeistä ranking-pisteistä tulevia arvokilpailuja ajatellen.
Suomea kilpailuissa edustavat kokenut pelaajapari Antti Ropponen ja Jussi Ahola. Joukkueenjohtajana toimii Harri Konttinen ja valmentajana Eddy Quiñones.
Pitkä yhteinen matka kohti Euroopan huippua
Ahola ja Ropponen ovat pelanneet yhdessä vuodesta 2013 lähtien ja kuuluneet kuurojen beachvolleyn kansainväliseen kärkeen jo yli vuosikymmenen. Vuoden 2013 Deaflympicseissa Bulgarian Sofiassa kaksikko sijoittui viidenneksi. Edellisissä Deaflympicseissa Brasiliassa vuonna 2022 suomalaispari saavutti kuudennen sijan. Vuosien aikana heistä on kasvanut yksi Suomen kaikkien aikojen kokeneimmista kuurojen beachvolley-pareista.
Antti Ropponen – kansainvälinen ammattilaisura tuo kokemusta
Antti Ropponen tunnetaan myös kuurojen urheilun ulkopuolella suomalaisen lentopallon huippunimenä.
Ropponen pelasi useita vuosia ammattilaisena Sveitsin pääsarjassa ja saavutti siellä muun muassa pronssia Volley Näfelsin riveissä sekä valittiin Sveitsin pääsarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi (MVP). Myöhemmin hän palasi Suomeen ja on pelannut Mestaruusliigassa muun muassa TUTO Volleyn ja Akaa Volleyn riveissä.
Ropponen: Jokainen ottelu lähdetään voittamaan
Ropposen valmistautuminen EM-kisoihin on sujunut hyvissä tunnelmissa.
– Fiilis on hyvä. Beach volley on kesän parasta antia, ja Jussin kanssa olemme päässeet pelaamaan suuren määrän otteluita yhdessä, Antti kertoo.
Kilpailukauteen on mahtunut runsaasti pelejä ennen arvokisoja.
– Kävimme Jussin kanssa pelaamassa viisi BT-turnausta ennen kisamatkaa Puolaan. Lisäksi teemme Puolassa vielä muutamat hyvät valmistavat harjoitukset ennen kilpailujen alkua.
EM-kisoihin Antti lähtee rauhallisin mutta määrätietoisin odotuksin.
– Minulla ei ole mitään erityisiä odotuksia kisoista, mutta lähdemme voittamaan jokaisen ottelun. On myös mielenkiintoista nähdä, ketkä nousevat ennakkosuosikeiksi Ukrainan jäätyä pois kilpailuista.
Suomen kaksikko lähtee EM-kisoihin luottavaisena. Runsaat yhteiset ottelut ja valmistavat turnaukset ovat vahvistaneet yhteistyötä, ja tavoitteena on pelata onnistunut turnaus kovatasoisessa kansainvälisessä kilpailussa.
Jussi Ahola – lähes kahden vuosikymmenen kokemus arvokisoista
Jussi Ahola on yksi Suomen kokeneimmista kuurojen beach volley- ja lentopalloilijoista.
Lentopallon parissa pienestä pitäen kasvanut Ahola on ollut mukana kuurojen arvokilpailuissa jo lähes kahden vuosikymmenen ajan. Hänen kokemuksensa tuo joukkueeseen rauhallisuutta, pelinlukutaitoa ja varmuutta tiukoissa otteluissa.
Pitkä yhteistyö Ropposen kanssa näkyy kentällä saumattomana yhteispelinä, jonka avulla Suomi tavoittelee jälleen paikkaa Euroopan parhaiden joukossa.
Ahola: Yhteispeli kehittyy koko ajan
Ahola kertoo valmistautumisen EM-kisoihin sujuneen erinomaisesti.
– Fiilis on hyvä. Olen saanut treenata terveenä ja pelata paljon turnauksia tänä kesänä. Yhteispeli Antin kanssa paranee jatkuvasti sitä mukaa, kun saamme lisää pelejä alle ennen EM-kisoja, Jussi kertoo.
Kesän aikana harjoittelu on ollut monipuolista ja kilpailuja on kertynyt runsaasti.
– Minulla on kaksi beachvolleyn vakiovuoroa ulkona viikoittain. Sen lisäksi käyn satunnaisesti Hietsun viikkokisoissa ja kerran viikossa ohjatuissa painonnostoharjoituksissa. Beachvolleyn turnauksissa olen pelannut vähintään joka toinen viikonloppu koko kesän ajan.
Tuleviin EM-kisoihin Jussi lähtee luottavaisin mielin, mutta tiedostaa kilpailun koventuneen.
– Meillä molemmilla on mitalitavoite. Oikeastaan arvokisoihin lähdettäessä tavoite on aina ollut mitali. Uskon, että erityisesti Puolasta tulee tasaisia pelejä. Lisäksi kuurojen beach volleyn kärkeen on noussut uusia maita, kuten Itävalta. Myös Tshekki, Saksa ja tietysti Suomi kuuluvat vahvoihin joukkueisiin.
Osallistujamaat ovat jo tiedossa, mutta lopullinen kilpailutilanne selviää vasta kisapaikalla.
– Emme vielä tiedä, ketkä urheilijat eri maista ovat mukana. Vasta paikan päällä näemme, ketä vastaan pelaamme ja minkä tasoisia joukkueita on mukana.
Ammattitaitoinen valmennus ja tausta tukena
Maajoukkueen valmennuksesta vastaa Eddy Quiñones, jonka tehtävänä on auttaa joukkuetta saavuttamaan paras mahdollinen suoritus kilpailuissa.
Quiñonesin kommentit ennen EM-kisoja: EM-turnauksessa tavoittelemme korkeaa sijoitusta ja haluamme ottaa takaisin paikkamme Euroopan huipulla. Pojat ovat pelanneet paljon tänä kesänä ja tehneet paljon töitä.
Joukkueenjohtajana toimii Harri Konttinen, joka tuntee kuurojen beachvolleyn kansainvälisen tason erinomaisesti. Konttinen on itse edustanut Suomea arvokilpailuissa ja tuo joukkueelle tärkeää kokemusta myös joukkueenjohtamisen näkökulmasta.
Olen seurannut heidän pelejään kahdessa kotimaan turnauksessa. Heidän pelaamisessaan korostuvat vahva yhteispeli ja monipuoliset pelitaktiset ratkaisut. Runsaan ottelumäärän ansiosta he lähtevät EM-kilpailuihin hyvin valmistautuneina ja valmiina taistelemaan jokaisesta pisteestä, joukkueenjohtaja arvioi.
Tavoitteena onnistunut turnaus
Euroopan mestaruuskilpailujen taso on erittäin korkea, ja jokainen ottelu tarjoaa kovan haasteen. Suomen tavoitteena on pelata omaa vahvaa peliään ja taistella sijoituksesta Euroopan parhaiden joukossa.
Samalla kilpailut ovat tärkeä askel kohti tulevia kansainvälisiä arvokilpailuja. Ensi vuonna järjestetään kuurojen beach volleyn MM-kilpailut Brasiliassa vuonna 2029 kesälajien Deaflympicsit Kreikassa.
Seuraa kisojen huumaa somessa – kannusta Suomi menestymään!
Pysy ajan tasalla tuloksista, tunnelmista ja huippuhetkistä!
Suomen Kuurojen Urheiluliitto seuraa kilpailuja verkkosivuillaan ja sosiaalisen median kanavissaan kilpailujen ajan.
EM-beachvolley
📍 Sulejów, Puola
📅 24.–31.7.2026
🌐 Virallinen kisojen kotisivu:
EDSO Website: www.edso.eu
📘 Facebook: facebook.com/edbvc2026
Seuraa myös Suomen kuurojen maajoukkuetta:
🔵 @skul_beachvolley
🔵 @skul1920