Häkkinen ja Varjola valittiin SCL:n kilparyhmään

Suomen Curlingliitto on julkaissut SCL:n kilparyhmän (ent. valmennusryhmä), jossa on mukana kaksi kuuroa curlingpelaajaa. Jari Häkkinen ja Pia Varjola tulivat valituiksi kaudelle 2022-2023. Kilparyhmä on Suomen Curlingliiton organisoima palvelu, joka on suunnattu monen tasoisille ja ikäisille kilpapelaamisesta ja kehittymisestä kiinnostuneille, motivoituneille harrastajille ympäri Suomen. Ryhmän toiminta painottuu valmennuksellisen kehittymisen tukemiseen. 
 
Kuurojen curlingin maajoukkuevalmentaja Juhani ”Hemppa” Heinonen huomaa yhteistyön SKUL:n ja Curlingliiton välillä tuottaneen hedelmää. – Pia Varjola ja Jari Häkkinen tunnetaan hyvin suomalaisessa curlingissa. Vahva signaali yhteistyöstä on, että molemmat saivat kutsun curlingliiton valmennusrinkiin. Toivon heille menestystä. Ainakin asenne molemmilla on kohdillaan, kertoo Juhani. 
 
 
Curling-ikoni Juhani ”Hemppa” Heinonen on toiminut pitkään kuurojen miesten curlingmaajoukkueen valmentajana.

– Olemme positiivisesti yllättyneitä pääsystämme kilparyhmään. Kyllähän tässä on pientä jännitystä ilmassa, kun taso on leireillä varmasti totuttua kovempi. Odotamme innolla tulevia leirejä luentoineen ja treeneineen, iloitsee Varjola. 

– Meillä on tiedossa useita leirityksiä kilparyhmän kanssa, joten odotan tason nousevan. Tähtäämme kuurojen talviolympialaisiin, jotka järjestetään talvikeväällä 2024, kertoo Häkkinen tavoitteistaan. 

Lisätietoa SCL:n kilparyhmästä: https://www.curling.fi/fi/uutiset/