Suomen pari saavutti historiallisen ensimmäisen voiton paricurlingissa

Suomi – Puola 10-1 (0-1, 3-0, 2-0, 2-0, 1-0, 1-0, 1-0, X-X)

Suomalaispari sai nollattua eilisen tappiopäivän yön yli ja tänään pari kilpaili Puolaa vastaan virkeänä, parin mukaan jää tuntui paremmalta kuin eilen, molemmilla päivä alkoi erinomaisesti. Suomen pari dominoi peliä melkein alusta loppuun asti, muutamista pikkuvirheistä huolimatta, mutta hyökkäyspeli sujui hyvin – vastapuoli hämmentyi parin ripeästä pisteiden keräystahdista. Suomen pari saavutti pisteitä niin ripeästi, että ratatuomari suositteli Puolaa luovuttamaan, kun pelin lopputulos oli 10-1 Suomen hyväksi jo seitsemännessä päässä. Puolan pari luovutti ja Suomi saavutti sen myötä tänään ensimmäisen voiton paricurlingin EM- kisassa.

Joukkueenjohtaja, Veikko Parikka, kertoi, että tänään illan toisessa pelissä asettuu Venäjä vastaan ja odotettavissa on haastava ottelu.

Suomi- Venäjä 2-7 (1-0, 0-2, 0-1, 0-1, 0-1, 0-1, 1-0, 0-1)

Oli tiedossa jo, että peli Venäjää vastaan olisi erittäin haastavaa ja pelissä pitää taktikoida paljon saavuttaakseen mahdollisimman hyvän tuloksen. Suomi nappasi ensimmäisessä päässä pisteen, mutta sen jälkeen Venäjä nappasi pisteitä – pienellä piste-erolla – seitsemänteen päähän asti, jolloin Suomen pari nappasi toisen pisteen. Pelin lopputulokseksi tuli 2-7 Venäjän hyväksi. Pari olivat tyytyväisiä tämän päivän peleihin, erityisesti iloitsivat, että Venäjää vastaan ei tullut isoja piste tappioita jokaisissa päissä. Huomenna on vastassa Valko-Venäjä 11.30 (klo 12.30 Suomen aikaan) minkä jälkeen tarkastellaan sijoituksia ja sen jälkeen on sitten semifinaalin vuoro kello 18.30 (kello 19.30 Suomen aikaan).

Videossa Suomen pari, Pia ja Jari, kertoivat tämän päivän molemmista peleistä. Videossa on puhetulkkausta.

Tulospalvelu: https://curlingevent.com/en/event/EDCC_2021MixedDoubles/schedule/1121