MM-kisojen loppu häämöttää – Waris jatkaa tasaista suoritustaan

MM-kilpailujen kolmas kierros pelattiin toisinaan tuulisissa merkeissä, kun jotkut väylät sijaitsevat meren rannalla. Vastatuuli lisää ilmanvastusta ja nostetta, joten se aiheutti haasteita joillekin golfaajille. Pelaajaryhmien kokoonpanoa muokattiin tulostason mukaan ja suomalaiset saivat uudet golffaajat seurakseen. 

Parhaana suomalaisena Waltteri Waris jatkoi tasaista suoritustaan ja sijoittui 13:nneksi (82 lyöntiä). André Pasuram puolestaan käytti kolmanteen kierrokseen 85 lyöntiä (26. sija). Robin Herlinin tulos heikkeni kuudella lyönnillä edellispäivään verrattuna. Hän swingasi 97 kertaa ja sijoittui 35:nneksi. David Barber tsemppasi hienosti ja pelasi itselleen parhaimman kierroksen tähän mennessä. Lyöntejä tuli yhteensä 82, mikä nosti hänet 29. sijalle. 

– Sää oli tänään puolellamme ja aurinkokin paistoi. Pelaajaryhmämme oli tänään valitettavasti hidas ja jäimme aikataulusta jälkeen. Kahdella tiipaikalla oli keltainen lippu varoittamassa hitaudestamme. Onnistuimme onneksi kiirehtimään ja välttymään rangaistuksesta. Henkilökohtaisesti olen tyytyväinen omaan suoritukseeni. Huomenna tähtään alle 82 lyöntiin, kuvailee Barber tavoitteitaan. 

Maailmanmestaruus ratkeaa perjantaina 21.10. pelattavan finaalikierroksen myötä. Tällä hetkellä kärjessä ovat saksalainen Nico Guldan, kanadalainen Russell Bowie ja amerikkalainen McGowin Miller. Waris on tällä hetkellä 33 lyönnin päässä ykköspaikasta. 

Viimeisen kierroksen lähtöajat suomalaisten osalta:

  • Robin Herlin 21:30 Suomen aikaa
  • David Barber 21:50 Suomen aikaa
  • André Pasuram 22:00 Suomen aikaa
  • Waltteri Waris 22:30 Suomen aikaa