Kuurojen miesten futsalmaajoukkue saapui Israeliin

Keskiviikko oli todella pitkä matkustuspäivä joukkueelle. Kokoonnuimme keskiviikkona puolenpäivän aikoihin Helsinki-Vantaan lentokentälle. Taskussa oli kaikki mahdolliset asiakirjat, joita oli todella paljon, johtuen vallitsevasta koronatilanteesta. Kaiken kaikkiaan lennot sujuivat oikein hyvin, mitä nyt Saksassa oli pieni hämminki Israelin entry-ilmoitusten kanssa, mutta näistä selvittiin. Koronatestien kautta hotellille, jonne saavuimme noin kahdelta yöllä. Siitä suoraan nukkumaan ja kohti seuraavaa päivää.

Torstaina aamupäivän ohjelmassa oli aamujumppa fysioterapeutin johdolla ja ensimmäisen vastustajan Israelin aiempien otteluiden analysointia. Alkuillasta joukkueella oli harjoitukset hallissa, jossa karsinnat järjestetään. Puitteet olivat oikein mainiot, sillä katsomopaikkoja oli arvioilta 1000 hengelle ja parketti oli hyvä. Harjoitusten perusteella joukkue näyttää valmiilta ja nälkäiseltä huomista ottelua silmällä pitäen. Israel kuuluu kuurojen Euroopan kermaan, joten aivan varmasti upea ottelu tulossa.

Kaiken kaikkiaan järjestelyt kuljetuksineen ovat olleet tähän mennessä loistavat. Tästä ehdottomasti hatunnosto Israelin järjestelytoimikunnalle.  Kaikki on valmiina huomenna alkaviin karsintoihin. Alta löydät otteluohjelman ja kellonajat. Israelissa on sama kellonaika kuin Suomessa, joten kellolla ei tarvitse kikkailla. Kisajärjestäjät ovat meinanneet, että ottelut lähetettäisiin Facebookin kautta suorana lähetyksenä. Pyrin informoimaan tästä sosiaalisessa mediassa, mikäli lisätietoja meille tulee. Kannattaa seurata SKUL:n sosiaalisen median kanavia; Facebook ja Instagram

Suomen otteluohjelma:
Israel – Suomi klo 11.00 (perjantai 19.11.)
Suomi – Englanti klo 18.00 (lauantai 20.11.)
Slovakia – Suomi klo 10.00 (sunnuntai 21.11.)

Karsintaterveisin,
Antti Kronqvist
Joukkueenjohtaja