Sääolosuhteet koettelivat golfaajia MM-kisojen toisena kilpailupäivänä

Golfin MM-kisojen toinen kilpailupäivä pelattiin täysin erilaisissa olosuhteissa. Kilpailupäivän aamuna Havaijin yllä vaelsivat pahaenteiset tummat pilvet. Kun pelaajat saapuivat kisakentälle, vettä alkoi satamaan taivaan täydeltä. Tuuli yltyi siten, että sade piiskasi välillä pelaajia vaakatasossa.
 
– Sääolosuhteista johtuen tästä päivästä tulee haastava. Tärkeää on malttaa ja pitää mielen positiivisena, huikkaa David Barber kierroksensa aikana.
 
Sääolosuhteet todellakin haastoivat pelaajia, sillä jo kierroksen alkuvaiheessa tulostaulukossa näkyi selviä muutoksia. Sadekelejä parhaiten sietäneet nousivat tulostaulukossa ylöspäin. Kierroksen loppuvaiheessa tuuli tyyntyi, lämmin aurinko tuli esiin ja kuivatti pelaajia. 
 
Päivän parhaasta tuloksesta vastasi jälleen Waltteri Waris, joka löi yhteensä 82 lyöntiä. Tasainen suoritus nosti Wariksen pari pykälää ylemmäs 12. sijalle. André Pasuram paransi omaa tulostaan ja löi 84 kertaa (25. sija). David Barber pääsi alle 90 lyöntiin (89 lyöntiä) ja sijoittui 35:nneksi. Robin Herlinille tuli muutama lyönti enemmän kuin eilen. 91 lyönnillä hän löytyy nyt sijalta 31. 
 
Junioreiden (alle 21v.) sarjassa Pasuram on toisen kierroksen jälkeen ykköspaikalla. Kakkosena on Ang (Australia) ja kolmospaikalla Henningar (Kanada).
 
– Päivä oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen. Sääolosuhteiden takia aamupäivä oli haastava. Kierrokseen mahtui sekä hyviä että huonoja lyöntejä. Suorituksessani olisi ollut parantamisen varaa, varsinkin puttauksissa. Huomisesta tulee varmasti parempi päivä, kertoo Pasuram mietteistään kierroksensa jälkeen. 
 
Kolmannelle kilpailukierrokselle luvataan pilvistä ja viileämpää säätä. Viimeiselle kierrokselle puolestaan luvataan aurinkoa pilvettömältä taivaalta. 
Jaa tämä artikkeli somessa:
Muut uutiset