Suomalaisilla vaihteleva avaus Havaijin viheriöllä – Waris 14. sijalla

MM-kisojen ensimmäinen kilpailukierros pelattiin viikon kuumimpana päivänä. Juomavesipulloja kului suuria määriä sekä vesipullojen viilentämiseen tarkoitettuja jääpaloja tarvittiin myös kropan viilentämiseen. 

Kylmään pohjolaan tottuneet suomalaiset pelasivat kierroksen kunnialla loppuun asti. Parhaimman tuloksen sai Waltteri Waris 81 lyönnillään sijoittuen 14. sijalle. Robin Herlin ja Andre Pasuram sijoittuivat kumpikin 27. sijalle 88 lyönneillään. David Barber swingasi 93 kertaa ja hän löytyy sijalta 37. 

– Ensimmäinen kierros takana. Pari tyhmää virhettä maksoi monta lyöntiä. Minulla oli muutama kolmen putin griinejä, joten lyöntejä tuli 81. Tiedän nyt kuitenkin kentästä enemmän ja minulla on kolme päivää aikaa paikata virheet, tuumaa Waris päättäväisenä.

Joukkueenjohtaja Sami Vuoriheimo kertoo, että suomalaismiehillä on edelleen kolme kilpailukierrosta jäljellä. Siinä ajassa pelaajat ehtivät vielä parantaa omia tuloksiaan ja sijoituksiaan sekä yksilö-, että joukkuekisassa.

Tästä livetuloksiin