Kolmannet Pohjois- ja Baltian maiden kuurojen frisbeegolfin mestaruuskilpailut järjestettiin tänä vuonna Tanskassa, Bornholmissa, 5.–7. syyskuuta. Kisoihin osallistui edustajia useista maista, ja Suomen joukkue osoitti jälleen vahvaa osaamista lajin parissa. Kilpailu oli kovatasoinen, mutta suomalaiset pärjäsivät erinomaisesti useissa kategorioissa.
Janne Koskela nappasi pronssia
Suomen joukkueesta Janne Koskela nappasi kilpailuista hienosti pronssia. Koskela onnistui nousemaan tiukan kilpailun jälkeen kolmannelle sijalle, mikä varmisti Suomelle yhden mitalin.
Koskela kommentoi kisan jälkeen olevansa tyytyväinen omaan suoritukseensa:
– Kun saavuin, totesin, että tavoitteena on palata mitali kaulassa enkä lähteä kotiin tyhjin käsin. Tämä vaati kontrollin hallitsemista. Olin ensimmäisen kierroksen jälkeen viidentenä, joten se riitti. En ottanut turhia riskejä, vaan pidin kontrollin loppuun asti. Muutamalla väylällä meni pieleen, mutta en antanut niiden herpaannuttaa keskittymistäni, hän kertoi pronssimitali kaulassaan.
Neljä suomalaista kymmenen parhaan joukossa
Suomen joukkueen kokonaispanos oli vakuuttava, sillä peräti neljä suomalaista sijoittui kymmenen parhaan joukkoon. Tämä osoittaa suomalaisen frisbeegolfin tasaisen korkean tason myös kuurojen kilpailuissa. Joukkueen yhtenäisyys ja vahva valmistautuminen näkyivät lopputuloksissa.
Kilpailun lopullisessa tuloslistassa toiseksi paras suomalainen oli kuudennella sijalla Suomen hallitseva kuurojen frisbeegolfin mestari Tuomo Jussila.
– Sain kotiinviemisiksi upean kokemuksen. Rata oli haastava ja tuulta riitti, mutta nyt opin hallitsemaan tuulipeliä paremmin, kommentoi Tuomo.
Kilpailun 9:nneksi sijoittui Jani Haapanen ja 10:nneksi heti perässä Joonas Lehtimäki. Molemmat oli vahvoilla ensimmäisellä kierroksella. Anton Pulkkinen oli kokonaiskilpailun 17.
– Aluksi haluan sanoa, että olin todella lähellä itkeä, kun melkein tein eaglen. Ennen kilpailuihin osallistumista en tiennyt, millainen taso tulisi vastaan. Tämä oli täydellinen oppimiskokemus, sillä se antoi minulle mahdollisuuden nähdä, missä minun täytyy kehittyä. Oli ilahduttavaa huomata, että kansainvälinen taso on näin korkea; se antaa minulle lisää motivaatiota, kommentoi Anton Pulkkinen, joka oli ensimmäistä kertaa mukana PBM-kisoissa.
Tiukkaa kilpailua ja kovatasoisia suorituksia
Kilpailuolosuhteet Tanskassa olivat hyvät, ja Bornholmin haastavat radat testasivat pelaajien tarkkuutta ja strategista osaamista. Moni pelaaja kertoi radan tarjonneen yllätyksiä ja vaativan erityistä keskittymistä. Varsinkin tuuliset olosuhteet vaativat erityistä lajiosaamista ja pelitilanteiden lukemista.
– Suomalaisilla oli upea aloitus, mutta toinen ja viimeinen kierros olivat henkisesti raskaita. Janne toi kuitenkin pronssia Suomeen, mikä on hieno saavutus, joukkueenjohtajana toiminut Veli-Pekka Palo kertoo.
Koko joukkueen vahva panos
Suomen joukkueen vahva kokonaispanos Pohjois- ja Baltian maiden mestaruuskisoissa osoitti, että Suomi on lajin kärkimaiden joukossa. Vaikka vain yksi mitali tuli tällä kertaa, monen pelaajan sijoitukset aivan kärjen tuntumassa antoivat paljon aihetta ylpeyteen.
Kilpailun viralliset tulokset ja tarkemmat sijoitukset löytyvät täältä. Naisedustajia ei Suomesta tänä vuonna vielä ollut. Kilpailut pidettiin kauniissa Nature Park Disc Golf Bornholmissa, joka tunnetaan monipuolisista ja haastavista radoistaan ja väylistään. Lisää tietoa löytyy Nature Park Bornholmin verkkosivuilta.
Suomen maajoukkue saapuu tänään Kööpenhaminasta Helsinki-Vantaan lentokentälle klo 21:50. Tervetuloa tapaamaan kilpailusta saapuvia urheilijoita.
Kilpailuiden sivut ja tulosseuranta:
- Tulokset
- PBM-kisasivut
- Kilpailuiden haastattelut voi katsoa Suomen Kuurojen Urheiluliiton frisbeegolfmaajoukkueen sosiaalisen median kautta, Instagram: @skul_frisbeegolf
Kuurojen frisbeegolfmaajoukkueen kokoonpano:
Tuomo Jussila (Uljas ry)
Jani Haapanen (Uljas ry)
Janne Koskela (Hero ry)
Joonas Lehtimäki (Valpas ry)
Anton Pulkkinen (Uljas ry)
Maajoukkueen joukkueenjohtajana Veli-Pekka Palo (Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry).
Kuvat: Phillip Nielsen / Danish Deaf Sports








Kuvat ladattavissa (kuvaaja: Phillip Nielsen / Danish Deaf Sports):
Janne Koskela pronssia
Maajoukkueen ryhmäkuva
PBM-kilpailut Tanskassa ryhmäkuva
Pelikuva, Koskela
Pelikuva, Jussila
Pelikuva, Lehtimäki
Pelikuva, Haapanen
Pelikuva, Pulkkinen