Suomen Kuurojen Urheiluliitto ei lähetä urheilijoita Talvi-Deaflympicsiin Turkkiin

Suomen Kuurojen Urheiluliiton hallitus kokoontui 26.10.2023. Hallitus joutui tekemään vaikean päätöksen koskien tulevaa Winter-Deaflympicsia Turkissa 2.-12.3.2024. Suomi vetäytyy näistä kisoista jokaisen lajin kohdalla.

Vaikeaan päätökseen vaikuttivat Kuurojen kansainvälisen urheilujärjestön ICSD:n ja Turkin järjestelytoimikunnan puutteellinen tiedotus kisojen järjestämisestä. Kilpailuihin on jäljellä neljä (4) kuukautta, eikä Suomi ole saanut riittävästi tietoa ICSD:ltä ja Turkin järjestelytoimikunnalta monista kyselyistä huolimatta. Lisäksi kilpailupaikka on yllättäen vaihtunut alkuperäisistä paikkakunnista toiseen kaupunkiin toiselle puolelle Turkkia. 

Tämä ei ole normaalia toimintaa. Normaalisti arvokisojen osalta ICSD:n jäsenmaille lähetetään infoa säännöllisin ajoin 1-2 vuotta ennen kyseisiä kisoja. Suomen Kuurojen Urheiluliitolla ei ole tietoa majoituksista, kisojen lajikohtaisista ohjelmista. Lisäksi USA:n ja Kanadan kuurojen urheiluliitot ovat vetäytyneet näistä kisoista useimpien lajien osalta. Liiton puheenjohtaja Jari Malkamäki on ollut yhteydessä ja keskustellut molempien maiden puheenjohtajien kanssa koskien Turkin kisojen tilannetta. 

Olemme pettyneitä emmekä hyväksy ICSD:n ja järjestelytoimikunnan kisojen järjestämisen puutteellista tiedotusta ja toimintaa. Lähettämällä lajien joukkueet, liitto hyväksyisi tämän vääränlaisen toimintatavan ICSD:n ja järjestelytoimikunnan osalta.

 

Päätöstä koskien kyselyt suoraan puheenjohtajalle ja toiminnanjohtajalle. 
30.10.2023 Helsingissä

Jari Malkamäki
Puheenjohtaja
jari.malkamaki@skul.org
+358 50 5504796
Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry

Sini Savolainen 
Toiminnanjohtaja
sini.savolainen@skul.org
+358 405399486
Suomen Kuurojen Urheiluliitto ry