PBM-suunnistuksen keskimatkalla suomalaisnaiset toistivat temppunsa

Perjantain sprintin jälkeen ohjelma jatkui lauantain 13.8. keskimatkalla. Asfalttisprintin jälkeen keskimatkaa päästiin juoksemaan Pajulahden urheiluopiston metsissä.

Lähtöpaikka oli 1,8 kilometrin päässä opistolta, joten jalkaisin taivaltaminen lähtöpaikalle kävi hyvästä alkuverryttelystä. 

Olosuhteiden eroista huolimatta suomalaisnaiset sijoittuivat lauantain keskimatkalla tismalleen samoin kuin perjantain sprintissä, kun Lina Karlsson nappasi W21-sarjan toisen sijan ja Josefin Häggdahl tuli perässä napaten kolmannen sijan. Heidän hännillään Eeva Tupi lunasti neljännen sijan.

W40-sarjassa Ulrika Kostamoinen jatkoi samaa rataa voittamalla sarjansa. Arja Kantola yllättyi iloisesti sijoittuessaan W50-sarjassa kolmanneksi. 

Miesten puolella Juuso Toivonen kipusi M21-sarjassa viidennelle sijalle ja heti seuraavaksi, kuudennelle sijalle selvisi Marko Lehtonen. Touko Silpola jäi 15. sijalle.

Esa Toom oli M60-sarjansa ainoa kilpailija, joten hän myös voitti sen kiistattomasti.

Suomen luonto tarjoili parastaan keskimatkalaisille, sillä aurinko paisteli, metsä notkui mustikkaa ja maalin puolella Seelammi tarjosi rohkeimmille virkistävän pulahduksen. 

Enää viimeinen rutistus, eli sunnuntain pitkä matka jäljellä! 

Kaikki tulokset ovat nähtävillä täällä: https://www.rastilippu.fi/tulokset > NBDSF Orienteering Championships.