Tanner edustaa Suomea MM-yleisurheilussa

Santeri Tanner

MM-yleisurheilu järjestetetään Lublinissa, Puolassa 23.-28.8.2021. Kilpailu piti järjestää viime vuonna, mutta siirrettiin tälle vuodelle koronapandemian vuoksi. Kilpailussa on mukana yli 40 maata. SKUL lähettää yhden yleisurheilijan Puolaan, Santeri Tannerin. Hän osallistuu kolmeen eri lajiin; 100m, 200m ja 400m aitajuoksuun.

Sara-Elise Ruokonen ei osallistu tällä kertaa tiiviin kilpailuaikataulun vuoksi sekä Kalevan kisat ovat tällä kertaa melkein samaan aikaan MM-yleisurheilun kanssa.


Santerin kisa-aikataulu, ajat ovat Puolan aikaa

Ma 23.8
Klo 10.20 M 100 m alkuerät

Ti 24.8
Klo 10.00  M 400 m aj. välierät 
Klo 16.30  M 100 m välierät
Klo 18.40  M 100 m finaali

Ke 25.8
Klo 10.50  M 200 m alkuerät
Klo 16.20 M 400 m aj. finaali

To 26.8
Klo 16.50  M 200 m välierät

Pe 27.8
Klo 17.10 M 200 m finaali

Santerin tavoitteena on saada kauden parhaat juoksut Puolan MM-kilpailussa.

”400m aidoissa tavoitteena on oma ennätys ja kuurojen ennätys, eli vähintään 56 alkuinen aika. Kovempaakin saattaa mennä, kun osuu vain aitojen rytmitys kohdalleen ja huonomman jalan aitominen ei hidasta liikaa vauhtia. Sijoitustavoitteena olisi päästä viiden parhaan joukkoon, mutta se on tietysti kiinni kilpailukumppaneista, miten he onnistuvat.

200 metrille olo on kaikista luottavaisin, koska se on tällä kaudella kulkenut joka kisassa ihan ennätysvauhtia. Vielä se ei ole kuitenkaan kertaakaan tullut ihan loppuun asti. Eli paras juoksu on varmasti siinä vielä tuloillaan. Lähtö, kiihdytys ja kaarre kulkevat tällä hetkellä todella hyvin. Jos on huippuolosuhteet ja hyvä päivä, niin en pidä kuurojen Suomen ennätystä mahdottomana tälläkään matkalla. Aika voi hyvinkin olla 22,50 jos sattuu tulemaan juoksu loppuun asti. Sillä juoksulla pitäisi hyvin päästä ainakin välieriin asti.


100 metriltä voi tulla ihan mitä tahansa. Sitä olen juossut vähemmän kuin millään edellisellä kaudella. Siinä odotetaan, että tulee ehjä juoksu. Jos tulee ennätys, niin olen tosi tyytyväinen. Uskon, että huippuonnistumisella aika voi olla alle 11,30.


Eli odotan, että tulee ehjiä ja onnistuneita suorituksia. Sellaisia, mihin voin itse olla tyytyväinen. Tavoitteena on oma ennätys joka matkalla ja katsotaan, kuinka korkealle sillä sijoituksissa ylletään.”


Santerin tämän kesän parhaat ajat
100m 11,55 SB / oma ennätys 11,29 /  2014 
200m 29,90 SB / oma ennätys  20.7.2021 Kuopio 
400m aj  57,76 SB / oma ennätys 57,10 /  2016   
Huom! Tämä aika on alittanut Suomen SE ajalla 58,0, joka on Veikko Koskisen nimissä juostuna 13.8.1949 Kööpenhaminassa, Tanskassa. Tannerin SE-ennätystä ei voitu hyväksyä, kun oli juostu kuulolaitteen kanssa.

Ota seurantaan
MM-Puolan viralliset kisasivut, josta löytyy tiedotuksia, tuloksia ja muuta.
Kotisivu: http://www.2021wdac.com/
Facebook: https://www.facebook.com/2020-World-Deaf-Athletics-Championships-108166760737756

MM-kisoissa on livelähetyksiä.