Ensimmäinen kongressipäivä paketissa

Ensimmäiseen kongressipäivään mahtui iloisia kohtaamisia, hedelmällisiä keskusteluja ja tärkeitä päätöksiä. Edustettuina olivat kaiken kaikkiaan 58 jäsentä eri puolilta maailmaa. Kongressissa käytiin sääntömääräiset asiat läpi ja keskustelua käytiin ICSD:n tilanteesta. 

ICSD:n toimintaa esiteltiin pääsihteerin Dmitry Rebrovin toimesta. Kongressissa käsiteltiin myös ICSD:n taloudellista tilannetta. Pari vuotta sitten kansainvälinen olympiakomitea KOK on lakkauttanut avustuksen myöntämisen ICSD:n sisäisen tilanteen vuoksi. Nyt Kansainvälinen Olympiakomitea vaatii ICSD:ltä tiettyjä toimia, kuten Lausannen ylimääräisessä kongressissa hyväksyttyjen sääntöjen toimeenpanojen loppuunsaattamista ja tiekartan toimittamista ennen taloudellisen tuen myöntämistä järjestölle. Paljon riippuu myös Wienin kongressista, sillä KOK jää odottamaan kongressin tuloksia ennen lopullisen päätöksen tekemistä. Tilinpäätöksiä ei käsitelty ollenkaan tämän päivän aikana. 

Päivän kuuma peruna oli sukupuolten moninaisuuden edistäminen edustajistossa. ICSD on yhä edelleen miesvaltainen, joten tilannetta pyritään muuttamaan säännöillä. Tällä hetkellä säännöissä on määritelty naisten kiintiöpaikoista hallituksessa, joita on kaksi. Jäsenmaiden edustajien ollessa kaksi tai enemmän, yhden pitäisi olla nainen. Kongressissa delegaattien halutaan myös olevan kahden eri sukupuolen edustajia, joten tämä ei nojaudu perinteiseen mies ja nainen -jakoon. Tätä sääntöä hyväksyttiin edustajien toimesta. Muita sääntöjä koskien sukupuolijakoa valmistellaan ja käsitellään seuraavassa kongressissa. 

Lausannen ylimääräisessä kongressissa (2021) perustettiin tutkintatyöryhmä selvittämään edellisen hallituksen toimia. Tutkintatyöryhmän työ on edelleen kesken, joten raportti julkaistaan myöhemmin jäsenmaille kommenttikierrosta varten. 

Kongressissa hyväksyttiin uudet jäsenmaat Montenegro ja Gabon. Lisäksi esiteltiin myös ICSD:n urheilijakomission jäseniä ja tehtäviä. Komission toimikausi on 2022-2025. Komission kesälajien edustajat valittiin Brasilian kesä-Deaflympicsissa ja heitä on yhteensä 4. Talvilajien edustajat valitaan seuraavassa talvi-Deaflympicsissa. 

Yksityiskohtaisimpiin päiväraportteihin pääset käsiksi videoidemme kautta. 

Jaa tämä artikkeli somessa:
Muut uutiset