ICSD:n toiminta tapetilla Wienin kongressissa

ICSD:n eli kansainvälinen kuurojen urheilukomitean kongressi järjestetään tulevana viikonloppuna Itävallan Wienissä. Suomea edustavat liiton puheenjohtaja Jari Malkamäki ja hallituksen jäsen Emmi Ruukki-Laukka. Käsiteltävinä asioina ovat muun muassa hallituksen jäsenten valinta, ICSD:n taloudellinen tilanne ja tulevien arvokisojen vahvistaminen. Lisäksi kuullaan tutkintatyöryhmän raportti. 

Viime vuoden lokakuussa järjestettiin ylimääräinen kongressi Lausannessa, Sveitsissä. Ylimääräisessä kongressissa valittiin väliaikainen hallitus kaudelle 2021-2022, joten viikonloppuna äänestetään jälleen hallituksen kokoonpanosta. Täytettäviä paikkoja on kaiken kaikkiaan seitsemän (1 puheenjohtaja, 2 varapuheenjohtajaa ja 4 hallituksen jäsentä). Puheenjohtajan paikkaa havittelee neljä ehdokasta. Varapuheenjohtajaehdokkaita on kolme. Hallituksen paikoista kilpailevat seitsemän ehdokasta. Ehdokkaiden nimet löytyvät artikkelin lopusta.

Lausannen kongressissa perustettiin tutkintatyöryhmä selvittämään edellisen hallituksen toimia. Tutkintatyöryhmän raportti julkaistaan tulevana viikonloppuna. Saamme kuulla, onko edellinen hallitus toiminut hyvän hallinnon periaatteiden mukaisesti ja ovatko kokoukset olleet päätösvaltaisia. 

Lisäksi Wienin kongressissa käsitellään myös ICSD:n taloudellista tilannetta. Pari vuotta sitten kansainvälinen olympiakomitea KOK on lakkauttanut avustuksen myöntämisen ICSD:n sisäisen tilanteen vuoksi. Tilapäinen hallitus on tavannut KOK:n edustajia ja pitänyt palaverin aiheen tiimoilta. Urheilukomitean tulevaisuus nojaa osittain KOK:n varaan, joten saamme jännittää tuloksia. Viikonloppuna vahvistetaan myös tulevat arvokisat vuodesta 2023 eteenpäin. 

Puheenjohtajaehdokkaat

  1. Grigoryan Grigor, Armenia
  2. Kosa Adam, Unkari
  3. Perazzolo Gustavo, Brasilia
  4. Rebrov Dmitry, Venäjä

Varapuheenjohtajaehdokkaat (World Sports)

  1. Fernandez Ralph, Yhdysvallat
  2. Osugi Yutaka, Japani

Varapuheenjohtajaehdokas (Youth Sports)

  1. Lanesman David, Israel

Hallituksen jäsenehdokkaat

  1. Janiec Jarosław, Puola
  2. Kasitskiy Leonid, Ukraina
  3. Kusiak Mark, Kanada
  4. Lee Jong Hak, Korea
  5. Ligay Elvira, Uzbekistan
  6. Polivanchuk Alexandra, Ruotsi
  7. Samueli Pier Alexandro, Italia

ICSD:n eettisen toimikunnan jäsenehdokkaat

  1. Chen Kang, Taipei
  2. Roine Bjorn, Norja
Jaa tämä artikkeli somessa:
Muut uutiset