Urheiluyhteisö osoitti tukensa yhdenvertaisuudelle Pride-viikolla

Pride-viikon tapahtumat kokosivat yhteen urheiluyhteisön toimijoita edistämään yhdenvertaisuutta ja turvallisempaa toimintakulttuuria liikunnassa ja urheilussa.

Ennen Pride-kulkuetta Olympiakomitea järjesti Olympiastadionilla Pride-etkot, jotka kokosivat yhteen eri lajiliittojen yli 40 edustajaa keskustelemaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen osallisuuden vahvistamisesta urheilussa. Tilaisuuden tavoitteena oli jakaa hyviä käytäntöjä, kokemuksia ja konkreettisia toimintamalleja eri lajien välillä.

Ohjelmassa kuultiin esimerkkejä muun muassa voimistelun, cheerleadingin, tenniksen ja ringeten parissa tehdystä yhdenvertaisuustyöstä. Lisäksi esiteltiin Aikalisä tasa-arvolle -hankkeessa koottuja kokemuksia sekä Setan uusi opas, joka tarjoaa työkaluja turvallisemman ja yhdenvertaisemman urheilukulttuurin rakentamiseen.

Yhteinen viesti oli selkeä: jokaisella tulee olla mahdollisuus harrastaa, kilpailla ja toimia urheilussa omana itsenään.

Pride-kulkueeseen osallistuminen jatkoi tätä viestiä näkyvästi myös kaupunkikuvassa. Urheiluyhteisön mukanaolo osoitti, että yhdenvertaisuuden edistäminen kuuluu koko liikunta- ja urheilukentälle.

 

Mukana kulkueessa oli myös SKULNuoret ja viittomakielisiä osallistujia, joita oli yli 20. Heidän osallistumisensa korosti yhdenvertaisuuden merkitystä myös kielellisen saavutettavuuden ja osallisuuden näkökulmasta.

Pride-kulkueeseen osallistuminen jatkoi tätä viestiä näkyvästi myös kaupunkikuvassa. Urheiluyhteisön mukanaolo osoitti, että yhdenvertaisuuden edistäminen kuuluu koko liikunta- ja urheilukentälle.

Pride-viikon tapahtumat muistuttivat, että yhdenvertaisuustyö ei ole yksittäinen kampanja vaan pitkäjänteistä toimintaa, jossa jokainen seura, lajiliitto ja urheiluyhteisön toimija voi omalla esimerkillään rakentaa turvallisempaa ja avoimempaa toimintaympäristöä.

 Lisätietoa

Setan uusi opas Sateenkaari-ihmiset liikuntaharrastuksissa on saatavilla maksutta PDF-muodossa Setan verkkosivuilla.

https://seta.fi/tue/sateenkaari-ihmiset-liikuntaharrastuksissa/

Seta järjestää myös maksuttoman etäkoulutuksen ”Sateenkaari-ihmiset liikuntaharrastuksissa ja -tiloissa – keinot osallistumisen esteiden purkamiseen” 23.9. Koulutukseen voi ilmoittautua Setan verkkosivujen koulutuskalenterin kautta.

https://seta.fi/tapahtumat/kategoria/koulutukset/