Frisbeegolfin mestaruuspokaali matkaa Turkuun

Tässä he ovat – tuoreet Suomen mestarit 2022!

Turun Valpas järjesti 7. kuurojen SM-frisbeegolfkilpailut Aninkaisten frisbeegolfpuistossa. Osallistujia oli yhteensä kaiken kaikkiaan 22 ympäri Suomea. Kisaviikonloppu oli isäntäseuralle Valpaalle voitollinen, sillä kyseinen seura nappasi kultamitalit yksilö- ja parikisasta. 

Perjantain 5.8. parikilpailussa Valppaan Henrik Leino ja Viktor Timofeev veivät ykkössijan yhden heiton erolla. Kakkossijalle jäivät Uljaan Jani Haapanen ja Victor Lindfors. Pronssia saivat Heron Lasse Sipilä ja Marko Liimatainen. Henkilökohtaisessa kilpailussa Valppaan Joonas Lehtimäki heitti mestariksi yhteistuloksella +23, 212 heitolla. Hopeisen mitalin nappasi Heron Marko Liimatainen kolmen heiton erolla. Kuuden heiton päässä oli Uljaan Jani Haapanen, joka puolestaan sijoittui kolmanneksi.

Kisojen ohessa Suomen mestari Lehtimäki toimii myös isäntäseuran puheenjohtajana. Hän kertoo viikonlopun olleen oikein onnistunut: ”Pelasimme yhteensä kolme kierrosta. Ensimmäinen kierros meni osaltani huonosti, mutta paransin sitten paljon loppua kohden. Peli pysyi jännittävänä loppuun asti, sillä mestaruus ratkesi vasta viimeisellä väylällä. Kiitos myös tyttöystävälleni repun kantamisesta ja tsemppaamisesta! Seuran puheenjohtajana haluan myös kiittää työryhmää hienosta yhteistyöstä ja muita vapaaehtoisia heidän työpanoksestaan. Lisäksi kiitos kuuluu liitolle, urheilijoille ja muille paikalletulleille turisteille.”

Vuoden 2023 frisbeegolfin SM-kisat järjestää Vantaan Vakuli. 

SM-frisbegolf 2022 tulokset

https://discgolfmetrix.com/2181417

https://discgolfmetrix.com/2169968