Ruotsin Vänersborgissa pidettiin frisbeegolfin PBM-kisat

Frisbeegolfin Pohjois- ja Baltiamaiden arvokisat pidettiin viime viikonloppuna 29.7.-31.7.2022 Ruotsin Vänersborgissa, alle sata kilometriä Göteborgista.
 
Maita oli mukana seuraavasti: Suomi, Ruotsi, Tanska, Latvia ja Viro. Miespelaajia oli peräti 18 ja naispelaajia 4. Suomea edustavat pelaajat olivat Joonas Lehtimäki, Jani Haapanen, Tuomo Jussila ja Janne Koskela. Marko Liimatainen jäi pois loukkaantumisen vuoksi.
 
Perjantaina saavuttiin Restad Gård 2.0 -nimiselle radalle harjoittelemaan ja tutustumaan radan profiiliin. Sillä rata on päivitetty täysin uuteen kuntoon vähän ennen kisoja, on puistorata jossa on paljon pitkiä väyliä ja tarkkuutta vaativaa kun OB-rajoja on paljon ja vieläkin tosi lähellä toisistaan, pitää siis heittää tarkasti muuten tulee paljon rangaistusheittoja. Treenikierros sujui mukavasti ja keli oli yllättävän tyyni, eli ei yhtään tuulta.
 
Lauantaina alkoi sitten kaksi pelikierrosta. Aamulla ensimmäinen pelikierros oli rauhallinen keli, Viron Kairo Reiu sai loistavan alun (54 heittoa, -6) kisoihinsa johtamalla ylivoimaisesti ekan kierroksen jälkeen. Tuomo Jussila sai paikan toisen kierroksen finaaliryhmään sijoittumalla neljänneksi (61 heittoa, +1), selvän nelikon jälkeen viidennestä alaspäin oli tosi tasaista. Lehtimäki jaettu 9. sija (64 heittoa, +4), Haapanen jaettu 12. sija (65 heittoa, +5) ja Koskela viimeinen sija (72 heittoa, +12).
 
Toinen pelikierros oli paljon vaikeampi kun peliin tuli mukaan kova tuulikeli. Kärkiryhmällä meni nyt rauhallisemmin, eikä tehnyt yhtä kovia tuloksia kuin 1. kierroksessa. Toisen pelikierroksen jälkeen tilanne: Lehtimäki jaettu 4. sija (64 heittoa, +4), 8. sija Haapanen (65 heittoa, +5), 7. sija Jussila (68 heittoa, +8) ja 18. sija Koskela (71 heittoa, +11). Kisoja johtaa vielä Viron Kairo Reiu (61 heittoa, +1).
 
Kolmas pelikierros alkoi sunnuntai-aamuna ja kärkiryhmässä oli mukana Lehtimäki. Kaikki pelaajat pelasivat selvästi paljon paremmin kun alkoivat tuntea radan ja oma pelikirjakin päivitettynä siitä, miten pelata hyvin. PBM-mestaruudesta taisteltiin ihan viimeiseen väylään asti, kun Ruotsin nuorukainen Viggo Hellöre voitti kisat tekemällä tärkeän birdien ja Viron Reiu sai rangaistusheiton viimeisessä väylässä. Kolmanneksi sijoittui Ruotsin Martin Johansson. Suomalaisittain: Lehtimäki 5. sija, Jussila 6. sija, Haapanen 7. sija ja Koskela 16. sija.
 
Naisten kisoissa Viron Anette Ojatsu voitti mestaruuden ylivoimaisesti, toiseksi tuli Ruotsin Mimmi Grant ja kolmanneksi Viron Marge Lätt.
 
Ei ollut tällä kertaa suomalaisten viikonloppu ja pelissä oli paljon parannettavaa. Ei silti jäänyt tyhjänä kotiin kun Janne Koskela ja Tuomo Jussila voittivat 1. ja 2. kierroksen CTP-kisan (valitaan yksi väylä, mitataan se avauskiekko joka on lähintä koria, voittaa kisan. Väylä vaihtuu jokaisessa pelikierroksessa).
 
Latvia ja Tanska ovat näyttäneet kiinnostuksensa ottamaan seuraavat frisbeegolfin PBM-kisat isännöittäväksi kahden vuoden päästä.

Linkki PBM-kisojen tuloksiin:

https://tjing.se/event/6c1bfca7-69a6-4bd7-a700-7930bf22df35/results
Jaa tämä artikkeli somessa:
Muut uutiset