Seuraseminaarissa hotelli Arthurissa keskustelu oli aktiivista ja vuorovaikutteista

Liittokokousviikonlopun yhteydessä järjestettiin myös seuraseminaari ja koulutus lauantaista sunnuntaihin 15.-16.4., johon osallistui 21 henkilöä. Osa teemoista oli enemmän seuroille, osa lajijaostoille.

Lauantain asiantuntijapuheenvuorot liittyivät ihmisoikeuksiin (Kaari Mattila Ihmisoikeusliitto), syrjinnän ja häirinnän ehkäisyyn ja tukeen (Sanni Laurila Väestöliitto) sekä ILMOita urheilurikkomuksista-palveluun (Jouko Ikonen, SUEK). ILMO-palvelun piirissä ovat doping-, kilpailumanipulaatio- ja katsomoturvallisuusrikkomukset sekä muut eettiset rikkomukset urheilussa.

Sunnuntaina käsiteltiin huippu-urheiluasioihin liittyviä asioita lajijaostoihin, toimihenkilöihin ja urheilijoihin liittyvästä näkökulmasta. Lisäksi kävimme monipuolista ja tulevaisuuden kehitykseen katsovaa keskustelua seurojen tukipalveluista ja resursseista. Keskustelu oli todella aktiivista ja monipuolista.

Tärkeänä osiona urheilu- ja kilpailutoiminnan puolella käsiteltiin Reilun kilpailun ohjelmistoa, joka sisältää antidopingohjelman ja kilpailumanipulaation torjuntaohjelman. Tärkein nosto ohjelmasta on liiton toimintaan vakiintuva koulutus ja tiedonvälitys urheilijoille, urheilijoiden parissa toimiville sekä seurojen aktiiveille.

TIEDOSTUS: Vkolla 22, maanantaina 29.5. klo 17:30-19:30 järjestetään SUEK:n kanssa yhdessä viittomakielellä aiheisiin liittyvä koulutus, johon on mahdollisuus osallistua ZOOM:in välityksellä tai paikan päällä Sporttitalolla. Koulutuksesta tulee lisätietoa seurojen ja lajijaostojen sähköpostiin pian. Koulutuksen voi käydä vastaavasti Puhtaasti paras- ja reilusti paras- verkkokoulutuksena. Erityisesti koulutukset tulee urheilijan, joukkueenjohtajan ja valmentajan käydä sinä vuonna kun lähtee arvokilpailuihin.

Ohessa kaikki seminaarin materiaalit:

1. Huippu-urheilu ja arvokilpailuasiat, Kilpailujen kriteetit ja lajijaostot, Reilun kilpailun ohjelmat

2. Seuraseminaarin koko diat. Seurojen tukipalvelut ja resurssit

3. Strategia2025

4. Kaari Mattila, Ihmisoikeusliitto

5. Sanni Laurila, Väestöliitto, Et ole yksin-palvelu