Minut tekee surulliseksi se, että tämän päivän kuurojen urheilun arvostus on olematonta.
Sara-Elise Ruokonen voitti kaksi Deaflympicskultaa Brasiliassa toukokuussa. Tänä päivänä kultamitalin saaminen Deaflympicseista ei ole kovin helppoa. Syystäkin olen ylpeä Sara-Elisestä. Vaan miten kävikään? Olympiakomitea ei noteerannut koko kisoja. Salon kaupunki ei pyynnöistä huolimatta muistanut asiaa mitenkään. Suomen Urheiluliiton urheilugaalaan ei tullut kutsua. Linnan juhlista puhumattakaan.
Vielä kymmenen vuotta sitten tilanne oli täysin erilainen. Kuurojen maailmankisat, nykyisin Deaflympicsit, saivat tukea ja huomiota. Yhtäkkiä kuurojen urheilu on joutunut väliinputoajan asemaan. Tilanne on huonontunut vuosien mittaan.
Olympiakomitean organisaatiomuutoksen aikaan perustettiin huippu-urheiluyksikkö HUY. SKUL jäi tämän verkoston ulkopuolelle. Olympiakomitea/HUY ei tunnusta Deaflympicseja, jolloin myöskään tukea ja valmennusta ei myönnetä. Kansainvälinen Olympiakomitea on tunnustanut virallisesti ICSD:n (International Committee Sport for the Deaf) omaksi järjestökseen. ICSD järjestää kansainvälisellä tasolla Deaflympics-kisoja, jotka vastaavat paralympialaisia ja olympialaisia.
Monet kunnat ottavat mallia Olympiakomitean palkitsemisjärjestelmästä ja koska Deaflympicseja ei mainita, ei näitä voittaneita urheilijoitamme täten myöskään mitenkään muisteta. Samoin apurahahakemuksissa, vain olympialaisiin ja paralympialaisiin harjoittelevat huomioidaan.
Useassa muussa maassa maan kuurojen urheiluliitto on tiiviissä yhteistyössä maansa olympiakomitean kanssa. Heillä kuurojen urheilijoiden asema on parempi.
Toivon, että nyt Olympiakomitean huippu-urheiluyksikössä muutostuulien myötä otetaan kuurojen urheilu paremmin huomioon. Toivon Olympiakomitean ja lajiliittojen tekevän yhteistyötä kuurojen urheiluliiton kanssa, antavan tukea kuuroille urheilijoillemme sekä huomioivan kisamme kanavillaan.
Haluamme samalle viivalle muiden kanssa. Yhdenvertaisina urheilijoina. Tasa-arvoisessa asemassa. Pienikin huomionosoitus on iso asia kuurojen urheilulle. Emme halua olla unohdettu ryhmä. Sen ei pitäisi olla vaikeaa. Se ei saa olla vaikeaa.
– Heli Romu
