Suomen kuurojen jääkiekkomaajoukkue (Deaf Lions) on perustettu vuonna 1994. Ensimmäisissä arvokisoissaan, v. 1995 Kuurojen Talvimaailmankisoissa Rovaniemellä, Kuurot Leijonat sijoittuivat viidenneksi. Siitä lähtien kehityskäyrä on mennyt ylöspäin ja seuraavissa kisoissa v. 1999 Sveitsin Davosissa Suomi nappasi pronssimitalit ja on pysynyt maailman kärkimaiden tasolla tähän päivään asti. Vuosien aikana menestystä on tullut eri EM-, MM- ja olympiakisoissa. Vuoden 2009 jääkiekon MM-kisoissa Winnipegissä Suomi voitti MM-kultaa voittamalla loppuottelussa isäntämaan Kanadan.
Pelaajien väliset tasoerot vaihtelevat joukkueen sisällä, on pelaajia jotka ovat pelanneet nuorten SM-sarjoissa sekä Mestis-tasolla ja on myös alempien divarisarjojen pelaajia.
Joukkueeseen on viime vuosina liittynyt uusia junioreita Deaf Lions JUNIORS-leirien kautta, näin pyrimme jatkuvasti kehittymään ja pysymään maailman parhaimpien kiekkomaiden tasolla.
Kiekkoilijan paremman korvan kuulo tulee siis olla huonompi kuin 55dB, jotta voi pukea leijonapaidan ylleen arvokisoissa. Huonokuuloisten kiekkoilijoiden kannattaakin ottaa yhteyttä niin selvitellään tätä edustuskelpoisuutta sitten yhdessä, pidämme maajoukkueleirityksiä yleensä pari kolme kertaa pelikauden aikana mm. Vierumäellä.
Olemme toiminnassamme korostaneet positiivisuutta ja yhteisöllisyyttä, tule sinäkin mukaan meidän kiekkotoimintaamme! Jos olet huonokuuloinen juniori- tai aikuiskiekkoilija tai olet muuten kiinnostunut toiminnastamme, älä epäröi ottaa yhteyttä meihin.
Maalivahdit:
Puolustajat:
Hyökkääjät:
Taustatiimi:
Designed by Teemu Lipasti-Sjöroos
Päävalmentaja: Frederik Öller
Valmentaja: Mikko Martikainen
General Manager: Arttu Liikamaa
Huoltaja: Jari Huuki
Huoltaja/fysio: Ossi Aro
Deaf Lions metsästää MM-menestystä 30-vuotisjuhlakaudellaan Suomen kuurojen jääkiekkomaajoukkueen 30. juhlavuosi saa arvoisensa päätöksen, kun Deaf
Suomen kuurojen jääkiekkomaajoukkueen 30. juhlakausi huipentuu kuurojen jääkiekon MM-kisoihin 7.-17.5.2025 Vancouverissa. Deaf Lions nousi kisakoneeseen
Deaf Lions maajoukkue kokoontui erityiselle jääleirille Vierumäelle 6.-8.12.2025. Jääleiri alkoi juhlapäivänä, Suomen itsenäisyyspäivänä. Juhlapäivän kunniaksi
Lähde: UGRA2015 IBU World Cup & Winter Deaflympics 2015 – YouTube videot