Onko kuurojen huippu-urheilutoiminta sosiaaliurheilua

Kuurojen  huippu-urheilun kohokohta Kesäolympialaisten ohella, 18. Talviolympialaiset, Winter Deaflympics, päättyivät äskettäin Venäjällä, Hanti-Mansijskissa.
Suomen Cecilia Hanhikoski voitti kisoissa hienosti Deaflympics-kultaa  lumilautailun naisten paripujottelussa ja hopeaa suurparipujottelussa. Jääkiekkoilussa Deaf Lionsit sijoittuivat neljänneksi viiden maan joukossa.
Liiton virallisena tavoitteena oli kisoissa kolme mitalia. Kisamenestystä voidaan luonnehtia siis kohtuullisen hyväksi.

Viittomakielisten ja eri kuulovammaisryhmien  urheilutoiminnassa yhteisöllisyys ja samaistuminen ryhmään on  ehkä vielä korostetumpaa kuin kuulevien ja muiden vammaisryhmien toiminnassa. Vaikka kuurot ja muutkin kuulovammaisryhmät voivat kilpailla myös kuulevien kanssa ns. toiminnallisen integraation näkökulmasta, se ei kuitenkaan riitä.  Yhteisöllisyys, kultturelliset tekijät, viittomakieli ja samaistuminen ovat ne keskeisimmät tekijät miksi kuurojen urheilutoiminta on olemassa – omanarvon tunne on siis yhteisössämme voimakkaasti läsnä.

Kuulevien kansainvälisessä urheilutoiminnassa, kuten kuurojenkin olympialaisissa, kokoontuvat maailman parhaat urheilijat.  Yhteisenä tekijänä myös se, että urheilijat edustavat tietoisesti tai tiedostamattaan itseään, maataan, kulttuuriaan, äidinkieltään, perhettään, sukulaisiaan, kouluaan, kotikaupunkiaan.
Usein tiedustellaan, miksi kuuroilla tulisi olla omaa urheilutoimintaa kun kategorioimme itsemme kielelliseksi vähemmistöryhmäksi. Kilpailevathan kuulevatkin erikieliset ihmiset keskenään.
Onhan jo nyt kuuroja jotka kilpailevat myös kuulevien olympialaisissa, miksi siis tarvitaan kuurojen omaa urheilutoimintaa.
Yksiselitteistä vastausta näihin edellä mainittuihin kysymyksiin ei ole. Kuurot ovat kuitenkin ainoa yhteisö tai vammaisryhmä joista suurin osa kommunikoi keskenään muulla tavoin kuin kuuloon perustuvalla tavalla – viittomakielellä tai jäljellä olevan kuulon/ huulilta luvun turvin riippuen kuulovamman asteesta.
Valtaväestöön verrattaessa kuurojen urheilun toiminnalliset ja taloudelliset resurssit ovat selkeästi rajoitetummat. Yleinen koulutustaso, valmennustietous, tiedonsaannin haasteet yleensäkin äidinkielellään viittomakielellä, vaikuttavat nekin urheilijan motivaatioon sekä tieto-taitotasoon.  Lisäksi monissa urheilulajissa kuulolla ja tasapainoaistilla on keskeinen merkitys urheilusuorituksissa yksilö- ja joukkueurheilussa. Kuurot eivät käytännössä kilpailisi tasa-arvoisesti kuulevien kanssa.

Ei tule unohtaa myöskään numeraalisia tekijöitä tasoeroa ajatellen verratessa kuulevien ja kuurojen urheilutuloksia.  Kuulevien ja kuurojen olympialaisten tulosluetteloa tarkastellessa  tasoerot parhaiden ja huonompien tulosten ovat huomattavat.  Olkoonkin että olympialaisissa on tulosrajavaatimukset eri urheilulajeissa. Mainittu tasoero koskee siis kuulevienkin huippu-urheilutoimintaa.

Luonnollisesti mitä vähemmän on ihmisiä, lahjakkaita urheilijoita on vähemmän.
Maailmassa on laskettu olevan kuuroja 1% valtaväestöön verrattuna.  Nopeasti heitettynä muut kuulovammaisryhmät , jotka ovat oikeutettuja osallistumaan Deaflympics-kisoihin, olisi ehkä 5% valtaväestöstä. Nämä tekijät huomioon ottaen kuurojen urheilu on yhtä lailla huippu-urheilua kuin kuulevienkin. Jopa tasokkaampaakin kun tarkastellaan  kokonaiskuvaa.
Huippu-urheilu on osittain myös sosiaaliurheilua, ne eivät sulje toinen toistaan pois. Molempia tarvitaan ja se onkin edellytys sille että kuuroilla on yleensäkin ”omaa” huippu-urheilutoimintaa.

Ollaan  siis ylpeitä itsestämme, yhteisöstämme ja kuurojen huippu-urheilutoiminnasta.

Juha-Matti Aaltonen
toiminnanjohtaja

 

X